Perussuomalaiset http://rogerkulmala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132314/all Wed, 07 Nov 2018 14:55:34 +0200 fi Tarvitaanko Perustuslakituomioistuin Suomeen? http://valkoinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263800-tarvitaanko-perustuslakituomioistuin-suomeen
Useassa valtiossa on toiminnassa erillinen Perustuslakituomioistuin ja sen tehtävänä on valvoa kyseisen valtion perustuslain toteutumista. Perustuslakituomioistuin ratkaisee asioita liittyen siihen, onko jonkin asian ratkaisussa toteutunut perustuslain määrittämät säännökset. Perustuslakituomioistuimella on myös muita tehtäviä. Kyseessä on perustuslain jälkivalvonta. Mielestäni on erikoista, ettei Suomessa ole erillistä perustuslakituomioistuinta. Meillä on tähän saakka katsottu riittävän eduskunnan jäsenistä muodostettu perustuslakivaliokunta.

Kun katsoo luetteloa niistä valtioista, joissa perustuslakituomioistuin on toiminassa, löytyy listasta sellaisia maita kuin Albania, Iran, Kosovo, Myarmar. Kehittyneistä maista voidaan mainita Saksa ja Ranska. Suomen malli hoitaa perustuslain noudattamisen valvontaa on omintakeinen. http://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valiokunnat/perustuslakivaliokunta/sivut/default.aspx

Monet merkittävät poliitikot ovat olleet myönteisellä kannalla liittyen perustuslakituomioistuimen tarpeellisuuteen kuten esim. Eero Heinäluoma (SDP), Timo Soini (Sininen Tulevaisuus), Ann-Maija Henriksson (RKP). Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön teettämä selvitys on puoltanut perustuslakituomioistuinen perustamista. Perussuomalaiset puolueena on vaatinut perustuslakituomioistuimen perustamista maahamme.

Kun lukee perustuslakia on se varsin kansantajuista tekstiä ja lakiasioihin vihkiytymättömänkin on mahdollista saada selvää sen tekstistä ja tarkoituksesta. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731?search%5Btype%5D=pik.... Perustuslakituomioistuin uudistuksen vastustajiksi on manittu pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Miksi sitten kirjoitan asiasta. Olen toiminut eritasoisissa kunnallisissa johtotehtävissä vuodesta 1992. Samoihin aikoihin oli maasamme otettu käyttöön ensin Vapaakuntakokeilu ja tämän jälkeen hallinnon kehittäminen kokeilun viitoittamaan suuntaan.  Vapaakuntakokeilun tarkoiutuksena on yleistäen ollut vahvistaa kunnallisen itsemäärämisoikeuden asemaa. Olen virkaurallani saanut seurata kunnallisen päätöksenteon ajautumista harmaalle alueelle. Minulla on omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka virkamiehenä olen joutunut seuraamaan erilaisissa virkasuhteisiin liittyvissä tilanteissa päätöksentekoa-oikeustapauksia, joka on selvästi havaittavissa ollut ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa.

Ainakin oman käsitykseni mukaan oikeuslaitoksessa haasteena on myös melko pitkät asioiden käsittelyajat. Mielestäni tämä jo sinällään heikentää kansalaisten oikeusturvaa. Toisena haasteena näen Vapaakuntakokeilun myötä syntyneen kehityksen seurauksena epätietoisuuden siitä toteutuuko oikeuslaitoksen päätöksissä perustuslain kirjain ja ajatus.

Asia on mielestäni vakava. Toivoisinkin alan asiantuntijoiden ja asiassa vaikutusvaltaisten tahojen tarttuvan asiaan ja ryhtyvän valmistelemaan perustuslakituomioistuimen perustamista maahamme.

Lähteet: Wikipedia

0

Useassa valtiossa on toiminnassa erillinen Perustuslakituomioistuin ja sen tehtävänä on valvoa kyseisen valtion perustuslain toteutumista. Perustuslakituomioistuin ratkaisee asioita liittyen siihen, onko jonkin asian ratkaisussa toteutunut perustuslain määrittämät säännökset. Perustuslakituomioistuimella on myös muita tehtäviä. Kyseessä on perustuslain jälkivalvonta. Mielestäni on erikoista, ettei Suomessa ole erillistä perustuslakituomioistuinta. Meillä on tähän saakka katsottu riittävän eduskunnan jäsenistä muodostettu perustuslakivaliokunta.

Kun katsoo luetteloa niistä valtioista, joissa perustuslakituomioistuin on toiminassa, löytyy listasta sellaisia maita kuin Albania, Iran, Kosovo, Myarmar. Kehittyneistä maista voidaan mainita Saksa ja Ranska. Suomen malli hoitaa perustuslain noudattamisen valvontaa on omintakeinen. http://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valiokunnat/perustuslakivaliokunta/sivut/default.aspx

Monet merkittävät poliitikot ovat olleet myönteisellä kannalla liittyen perustuslakituomioistuimen tarpeellisuuteen kuten esim. Eero Heinäluoma (SDP), Timo Soini (Sininen Tulevaisuus), Ann-Maija Henriksson (RKP). Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön teettämä selvitys on puoltanut perustuslakituomioistuinen perustamista. Perussuomalaiset puolueena on vaatinut perustuslakituomioistuimen perustamista maahamme.

Kun lukee perustuslakia on se varsin kansantajuista tekstiä ja lakiasioihin vihkiytymättömänkin on mahdollista saada selvää sen tekstistä ja tarkoituksesta. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=perustuslaki. Perustuslakituomioistuin uudistuksen vastustajiksi on manittu pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Miksi sitten kirjoitan asiasta. Olen toiminut eritasoisissa kunnallisissa johtotehtävissä vuodesta 1992. Samoihin aikoihin oli maasamme otettu käyttöön ensin Vapaakuntakokeilu ja tämän jälkeen hallinnon kehittäminen kokeilun viitoittamaan suuntaan.  Vapaakuntakokeilun tarkoiutuksena on yleistäen ollut vahvistaa kunnallisen itsemäärämisoikeuden asemaa. Olen virkaurallani saanut seurata kunnallisen päätöksenteon ajautumista harmaalle alueelle. Minulla on omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka virkamiehenä olen joutunut seuraamaan erilaisissa virkasuhteisiin liittyvissä tilanteissa päätöksentekoa-oikeustapauksia, joka on selvästi havaittavissa ollut ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa.

Ainakin oman käsitykseni mukaan oikeuslaitoksessa haasteena on myös melko pitkät asioiden käsittelyajat. Mielestäni tämä jo sinällään heikentää kansalaisten oikeusturvaa. Toisena haasteena näen Vapaakuntakokeilun myötä syntyneen kehityksen seurauksena epätietoisuuden siitä toteutuuko oikeuslaitoksen päätöksissä perustuslain kirjain ja ajatus.

Asia on mielestäni vakava. Toivoisinkin alan asiantuntijoiden ja asiassa vaikutusvaltaisten tahojen tarttuvan asiaan ja ryhtyvän valmistelemaan perustuslakituomioistuimen perustamista maahamme.

Lähteet: Wikipedia

25 http://valkoinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263800-tarvitaanko-perustuslakituomioistuin-suomeen#comments Perussuomalaiset Perustuslaki Perustuslakituomioistuin Vapaakuntakokeilu Wed, 07 Nov 2018 12:55:34 +0000 Tiina Nikander-Koivukangas http://valkoinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263800-tarvitaanko-perustuslakituomioistuin-suomeen
Perussuomalainen arvostaa suomenruotsalaista monikulttuurisuutta http://hennakajava.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263778-perussuomalainen-arvostaa-suomenruotsalaista-monikulttuurisuutta
Harmittaa, että heräsin ruotsalaisuuden päivään näin myöhässä. Kuulin sattumalta ohimennen, että joku puhui ruotsalaisuuden päivästä ja osasin yhdistää kuulemani lipputangossa roikkuvaan siniristiin. Aloin miettiä, että tiedänkö varmasti, miksi ruotsalaisuuden päivää vietetään - tarkalleen ottaen. Löysin netistä testin, jolla pääsin koettelemaan sivistystäni suomenruotsalaisuudesta - toisesta kansalliskulttuuristamme.

En kuitenkaan häpeä, vaikka sain tulokseksi heikon 2/5. En esimerkiksi tiennyt, että mikä on merkittävin ruotsalaisuuden päivän tapahtuma tai mikä laulu kuuluu ruotsalaisuuden päivään. Laitan tämän suomensuomalaisten sivistämisen nimittäin suomenruotsalaisten vastuulle. Heidän tulisi tehdä tunnetuksi Suomessa kaikille toinen kotimainen kulttuurimme. Ruotsalaisethan ovat vanhoja sivistäjiämme, joten suomenruotsalaiset: Sivistäkään meitä kulttuuristanne! Erityisesti isäinmaalliselle perussuomaliselle on tärkeää tuntea kansalliset kulttuurimme hyvin. Tietenkään saamelaisuuskin kuuluu arvokkaaseen kansalliseen monikulttuurisuusperinteeseemme.

Ruotsalaisuuden päivää vietetään tosiaan Suomen kaksikielisyyden kunnioittamiseksi ja päivän viettäminen aloitettiin jo vuonna 1908. Päivän tarkoitus on vahvistaa ruotsinkielisen kansanosan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Miksei meillä ole suomenruotsalaisia, kaikille avoimia festareita ruotsalaisuuden päivänä, kun on muidenkin vähemmistöjen, kuten vähemmistöseksuaalien Pridet? Ehkä siksi, että suomenruotsalaiset ovat monissa asioissa etuoikeutettuja toisin kuin vähemmistöseksuaalit, joiden on täytynyt kamppailla oikeuksiensa puolesta. Kuitenkin olisi mukava maistella suomenruotsalaisia herkkuja ja kuunnella iloisia suomenruotsalaisia lauluja.

On yleinen harhaluulo, että perussuomalaiset suhtautuisivat karsaasti suomenruotsalaisiin. Voi tietenkin olla joitakin pieniä kuppikuntia, joilla on ikäviä asenteita. Perussuomalaisissa on paljon myös suomenruotsalaisia ja samoin maahanmuuttokriittisessä liikehdinnässä hyvinkin vahvasti mukana.

Perussuomalaiset vastustavat ainoastaan pakkoruotsia ja vaativat oppilaille mahdolilsuutta aitoon kansainvälisyyteen, jossa voivat valita kansainvälisesti itselleen hyödyllisemmän opiskelukielen ruotsin tilalle niin halutessaan. Tämän vaatimuksen voi pitää täysin erillään suhtautumisesta suomenruotsalaisuuteen. Osa suomenruotsalaisistakin vastustaa pakkoruotsia. Eräs tunnettu suomenruotsalainen pakkoruotsin kiivas vastustaja oli kauniaislainen maailmanennätyspianisti Richard Järnefelt, joka osasi soittaa eniten maailmassa kappaleita ulkoa pianolla ja menehtyi valitettavasti hiljattain. Hän oli tämän vuoksi päällystänyt toilettipytyn istuinrenkaankin Rkp:n leppäkertuin.

Samalla, kun pakkoruotsista luovuttaisiin, on luovuttava tietenkin myös ruotsinkielen taitovaatimuksista virkojen täytössä niissä kunnissa, joissa ruotsinkielisiä on riittävän pieni vähemmistö. Vahvoilla ruotsinkielisten alueilla vaatimus säilytettäisiin. Katukyltit voisivat olla alueilla, joilla ei ole kymmentä prosenttia enempää ruotsinkielisiä pelkästään suomeksi, mutta toisaalta alueilla, joilla valtaosan äidinkieli on ruotsi pelkästään ruotsiksi. Muualla kylttien paikannimet voisivat olla edelleen suomeksi ja ruotsiksi. Jotenkin tähän tyyliin.

Mitä pienemmäksi suomenruotsalaisten osuus hupenee ja ohi menevät Lähi-idän ja Afrikan kieliryhmät, sitä enemmän olen alkanut arvostaa suomenruotsalaisuutta. Suomenruotsin kuuleminen rauhoittaa minua väestönvaihdoksen edetessä kiivaalla vauhdilla. Sen kuuleminen tuo raikkaita on kaikuja menneisyydestä. Vietin lapsuuteni kesät idyllisessä Hangossa, joka on suomenruotsalaisten kaupunki - pieni paratiisi ainakin kesäisin.

Suomalaista kulttuuria tulee vahvistaa ja siihen kuuluu kiinteästi myös suomenruotsalainen kulttuuri, josta toivoisin, että me suomen suomalaisetkin pääsisimme jatkossa jonkin verran osallisiksi. Kehitettäisiinkö seuraavaksi ruotsalaisuuden päivänä nautittava leivos ja millainen se olisi, jotta se kuvastaisi suomenruotsalaisuuden syvintä olemusta?

105 http://hennakajava.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263778-perussuomalainen-arvostaa-suomenruotsalaista-monikulttuurisuutta#comments Monikulttuurisuus Pakkoruotsi Perussuomalaiset Ruotsalaisuuden päivä Suomenruotsalaisuus Tue, 06 Nov 2018 20:30:49 +0000 Henna Kajava http://hennakajava.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263778-perussuomalainen-arvostaa-suomenruotsalaista-monikulttuurisuutta
Vihreä raivo http://seppolappalainenkoti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263429-vihrea-raivo

Vihreä raivo ei ole lempeä vaan on pitkävihainen. Vihreä raivo kadehtii, pöyhkeilee, iloitsee vääryydestä ja käyttäytyy sopimattomasti. Vihreä raivo kuvittelee toistuvasti kärsineensä pahaa. Vihreän raivon tieto on vajavaista mutta he haluavat esiintyä opettajina. Vihreän raivon paratiisi on sellainen jossa linnutkaan ei enää lennä ja maa on autio, että myös tyhjä. Vihreä raivo ei suvaitse, eikä ymmärrä erilaisuutta.

Joten en pidä poikkeavana ihmeenä vaan väistämättömänä tapahtumana sitä kun Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto jäi sairauslomalle, syynä oli uupumus. Touko Aalto itse ilmoitti sen ettei kenenkään pidä vaarantaa terveyttään työn takia. Jaksamisen rajat olivat tulleet vastaan. Ja lopputuloksena Touko Aalto vetäytyy vihreiden johdosta. Hyvin tämäkin seikka todistaa vihreän raivon olemassa olon. Vihreät hyväksyvät vain itse määrittelemän yksimielisen totuuden ja erilaisuus saa väistyä.

Vihreä raivo vastustaa voimakkaasti esim. Perussuomalaisia tai muita heidän kaltaisiaan: jotka rakastavat hyviä tekoja ja puhuvat hyvää tarkoittavalla enkelten kielillä uskosta, toivosta sekä rakkaudesta.

Myytit murtuu. On jäätelö hyvää kun yksin syö.

2 http://seppolappalainenkoti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263429-vihrea-raivo#comments Perussuomalaiset Rauha ja rakkaus Touko Aalto Vihreät Wed, 31 Oct 2018 10:06:04 +0000 Seppo Lappalainen http://seppolappalainenkoti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263429-vihrea-raivo
Vihreiden ja Persujen yhteinen agenda http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263344-vihreiden-ja-persujen-yhteinen-agenda
JHL:n lakon aikaiset ulostulot osoittivat, että ainakin Keski-Pohjanmaan vihreiden ja perussuomalaisten johtohahmoilla on yhteinen agenda. Se on matalapalkkaisten JHL:n työntekijöiden moralisoiminen, kun koululaiset joutuivat olemaan pari päivää omilla eväillä.

Vihreiden Keski-Pohjanmaan puheenjohtaja Milla Marika Forsell-Tast kritisoi kun lapset jäivät pariksi päiväksi ilman ruokaa, vaikka he ovat joka viikko koko viikonlopunkin ilman kouluruokaa, puhumattakaan kesälomasta, talvilomasta ja syyslomasta. Ilmeisesti hänen mielestään lapset eivät saa riittävästi ruokaa, elleivät he ole koulussa 24/7. Jos lapsen ruokahuolto parin kouluruokailun varassa, olisi hänen perheensä tarvinnut jo kauan sitten muita sosiaalihuollon palveluita.

Perussuomalaisten Kokkolan kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja pelastusalan ammattilainen, Timo Sillanpää, puolestaan ruoti uutiseksi asti eroa JHL-liitosta koska piti liiton toimia ylimitoitettuna. Hänen mielestään olisi kyllä kiva ajaa oman työyhteisön etuja, mutta samalla hän kritisoi ammattiliittokenttää siitä, ettei se luovu saavutetuista eduistaan. Timo voisi aloittaa luettelemalla niitä ”ammattiliittokentän” saavutettuja etuja, joista hän itse olisi valmis omassa työyhteisössään luopumaan. Olisivatko ne lomarahat, vuorolisät, kesälomat, talvilomat, lauantait, 8-tunnin työpäivä, sairausajan palkka, palkallinen sairaan lapsen hoito, minimipalkkataso, työsuojelu yleensäkin vai kenties perhevapaat? Näiden poistaminenko olisi kaipaamaasi ”kehitysmyönteistä mentaliteettiä”?

Lakon aikana järjestettiin myös epävirallisia ruokailuja koululaisille. Heitän ilmaan kysymyksen, että miten näissä ruokailuissa huolehdittiin mm. siitä, että työntekijöillä oli hygieniapassit, miten ruoka-aine allergiat huomioitiin, oliko heidän kanssa työskentelevien rikostausta selvitetty lakisääteisesti ja kuka olisi ollut vastuussa jos näiden suhteen olisi tullut ongelmia? Välinpitämättömyys näissä asioissa on JHL:n ruoka-alan ammattilaisten vähättelemistä.

Kun me keskituloiset teollisuuden ammattilaiset lakkoilemme, ei siitä synny tämmöistä porua. Mutta jostain syystä kun matalapalkkaiset lasten kanssa työskentelevät naisvaltaiset alat lakkoilevat, niin lapsia käytetään lyömäaseena heitä vastaan, jopa toisten naisten taholta. Ilmeisesti näiden naisten ei haluta koskaan pystyvän parantamaan esim. palkkatasa-arvoa, tai tarvittaessa puolustautumaan etujen leikkaamista vastaan. Ei voi kuin ihmetellä näin vanhakantaisia ajatuksia.

SAK kokkolan seudun paikallisjärjestön pj.
Petri Partanen

1 http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263344-vihreiden-ja-persujen-yhteinen-agenda#comments Allergia JHL Lapset Perussuomalaiset Vihreät Tue, 30 Oct 2018 05:00:00 +0000 Petri Partanen http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263344-vihreiden-ja-persujen-yhteinen-agenda
Kaupunginvaltuutettu Pekka Korpivaara (kok), Kouvola! http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262950-kaupunginvaltuutettu-pekka-korpivaara-kok-kouvola
Eilen puoliltapäivin soi puhelimeni. Puhelimessa oli yllättäen ja pyytämättä kaupunginvaltuutettu Pekka Korpivaara (kok) Kouvolasta. Hän alkoi ruotia ja sättiä tammikuussa 2016 kirjoittamaani blogia Kouvolan kuntapolitiikasta. Hän väitti, etteivät asiat olleet mennet siten, miten blogissani kerroin. Hän väitti minun olevan mm. Lindströmin perseennuolija. Muutenkaan hänen kielenkäyttönsä ei ollut erityisen sivistynyttä. Hän tivasi sähköpostiosoitettani, jotta voisi lähettää minulle dokumentteja siitä, kuinka asiat todella menivät. Sitä en antanut ja aikani ryöpytystä kuultuani lopetin puhelun.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210637-kouvolan-kunnallispolitiik...

Blogini koko asiasisältö oli yleisesti tiedossa ja julkaistu eri medioissa. Eli kyseessä eivät olleet vain omat arvioni. Erityisesti Korpivaaraa tuntui risovan itse kommenttiketjuun kirjoittamani kommetti nro 11, jossa totesin Korpivaaran olleen Kouvolassa yksi kuntapolitiikan pakan sekoittajista. Tämäkään ei ollut yksin minun arvioni.

https://yle.fi/uutiset/3-6644931

Soiton jälkeen ihmettelin ja ihmettelen vieläkin, mikä saa nykyisin Kokoomusta edustavan kuntapolitiikon repimään pelihousunsa niin pahasti, että soittaa itselleen tuntemattomalle blogistille lähes kolmen vuoden jälkeen jostain blogista, joka käsitteli sellaisen puolueen valtustoryhmän toimintaa, jota Korpivaara oli aikaisemmin edustanut ja siitäkin silloin jo riitelynsä takia eronnut?

Mikä mies sitten kokoomusvaltuutettu Pekka Korpivaara oikeasti on. Koulutukseltaan hän on rakennusinsinööri. On palvellut nuoruudessaan mm. rauhanturvaajana Namibiassa. Kuului 90-luvulla Kokoomusnuoriin ja on istunut Kokoomuksen mandaatilla joissakin luottamustehtävissä. Myöhemmin hän liittyi perussuomalaisiin ja hänet valittiin vuoden 2012 kuntavaaleissa Kouvolan valtuustoon, jossa hän toimi valtuustokauden ajan kaupunginhallituksessa. Riitojen jälkeen hän erosi Perussuomalaisista ja perusti Kouvolan valtuustoon oman valtuustoryhmän. Vuoden 2017 kuntavaalien alla hän liittyi Kokoomukseen, joka asetti hänet sisäisen äänestyksen jälkeen ehdokkaaksi ko. kuntavaaleihin. Kokoomus halusi hänet varmaan ehdokkaakseen suuren äänipotin toivossa, sillä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Korpivaara sai 4658 ääntä ja on vieläkin varakansanedustaja. Hänet valittiin kokoomuslaisena vaaleissa 2017 Kouvolan valtuustoon. Nyt hän toimii tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana.

Tiedän, että Korpivaara nyt haluaa ehdottomasti päästä ehdokkaaksi Kokoomuksen listalle kevään eduskuntavaaleissa. Kouvolan Kokoomuksen kannattaisi oman etunsa nimissä olla varovainen miehen kanssa, joka pohtii ilmeisesti enemmän menneisyyttä kuin tulevaisuutta, ja vielä omaa poliittista historiaansa aikana, jolloin edusti jotakin aivan muuta kuin kokoomusta. Ja tämä kolme vuotta blogissani kerrotuiden tapahtumien jälkeen.

0

Eilen puoliltapäivin soi puhelimeni. Puhelimessa oli yllättäen ja pyytämättä kaupunginvaltuutettu Pekka Korpivaara (kok) Kouvolasta. Hän alkoi ruotia ja sättiä tammikuussa 2016 kirjoittamaani blogia Kouvolan kuntapolitiikasta. Hän väitti, etteivät asiat olleet mennet siten, miten blogissani kerroin. Hän väitti minun olevan mm. Lindströmin perseennuolija. Muutenkaan hänen kielenkäyttönsä ei ollut erityisen sivistynyttä. Hän tivasi sähköpostiosoitettani, jotta voisi lähettää minulle dokumentteja siitä, kuinka asiat todella menivät. Sitä en antanut ja aikani ryöpytystä kuultuani lopetin puhelun.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210637-kouvolan-kunnallispolitiikka-taytta-farssia-jo-kaksi-vuotta

Blogini koko asiasisältö oli yleisesti tiedossa ja julkaistu eri medioissa. Eli kyseessä eivät olleet vain omat arvioni. Erityisesti Korpivaaraa tuntui risovan itse kommenttiketjuun kirjoittamani kommetti nro 11, jossa totesin Korpivaaran olleen Kouvolassa yksi kuntapolitiikan pakan sekoittajista. Tämäkään ei ollut yksin minun arvioni.

https://yle.fi/uutiset/3-6644931

Soiton jälkeen ihmettelin ja ihmettelen vieläkin, mikä saa nykyisin Kokoomusta edustavan kuntapolitiikon repimään pelihousunsa niin pahasti, että soittaa itselleen tuntemattomalle blogistille lähes kolmen vuoden jälkeen jostain blogista, joka käsitteli sellaisen puolueen valtustoryhmän toimintaa, jota Korpivaara oli aikaisemmin edustanut ja siitäkin silloin jo riitelynsä takia eronnut?

Mikä mies sitten kokoomusvaltuutettu Pekka Korpivaara oikeasti on. Koulutukseltaan hän on rakennusinsinööri. On palvellut nuoruudessaan mm. rauhanturvaajana Namibiassa. Kuului 90-luvulla Kokoomusnuoriin ja on istunut Kokoomuksen mandaatilla joissakin luottamustehtävissä. Myöhemmin hän liittyi perussuomalaisiin ja hänet valittiin vuoden 2012 kuntavaaleissa Kouvolan valtuustoon, jossa hän toimi valtuustokauden ajan kaupunginhallituksessa. Riitojen jälkeen hän erosi Perussuomalaisista ja perusti Kouvolan valtuustoon oman valtuustoryhmän. Vuoden 2017 kuntavaalien alla hän liittyi Kokoomukseen, joka asetti hänet sisäisen äänestyksen jälkeen ehdokkaaksi ko. kuntavaaleihin. Kokoomus halusi hänet varmaan ehdokkaakseen suuren äänipotin toivossa, sillä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Korpivaara sai 4658 ääntä ja on vieläkin varakansanedustaja. Hänet valittiin kokoomuslaisena vaaleissa 2017 Kouvolan valtuustoon. Nyt hän toimii tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana.

Tiedän, että Korpivaara nyt haluaa ehdottomasti päästä ehdokkaaksi Kokoomuksen listalle kevään eduskuntavaaleissa. Kouvolan Kokoomuksen kannattaisi oman etunsa nimissä olla varovainen miehen kanssa, joka pohtii ilmeisesti enemmän menneisyyttä kuin tulevaisuutta, ja vielä omaa poliittista historiaansa aikana, jolloin edusti jotakin aivan muuta kuin kokoomusta. Ja tämä kolme vuotta blogissani kerrotuiden tapahtumien jälkeen.

10 http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262950-kaupunginvaltuutettu-pekka-korpivaara-kok-kouvola#comments Pekka korpivaara Perussuomalaiset Perussuomalaiset Kokoomus Mon, 22 Oct 2018 09:07:36 +0000 Pekka Lukkala http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262950-kaupunginvaltuutettu-pekka-korpivaara-kok-kouvola
Päätä pidempi. http://enkeliporsas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262561-paata-pidempi
Olen valinnut vaalisloganini eduskuntavaaleihin. Slogan on sanaleikki. Olen muita päätä pidempi, pituuteni on 202 cm. Toisaalta slogan kehottaa äänestämään minua.

Kolme vaaliteemaani ovat:

1.Koulutuksen asiantuntija eduskuntaan!

- Lapsille turvallinen koulupolku

- Koulutuksen rahoitus taattava

- Oppimistulokset takaisin ylös

2. Arvokas vanhuus turvattava kaikille!

- Alimmat eläkkeet ylös

- Taitettu indeksi takaisin

- Vanhusasiavaltuutetun virka perustettava

3. Äijäremontti!

- Miehet kutsuttava 10 vuoden väliajoin lääkärintarkastukseen

- 30, 40, 50 jne.

- Myös miehet ovat ihmisiä

Puolueen kaikkien ehdokkaiden yhteinen teema varmasti tulee olemaan maahanmuutto. Luulen, että keväällä puhutaan paljon myös turvallisuudesta, erityisesti turvallisuuspolitiikasta.

Näillä mennään tällä kertaa.

https://kaiarilundell.blogspot.com/2018/10/paata-pidempi.html

6 http://enkeliporsas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262561-paata-pidempi#comments Eduskuntavaalit 2019 Perussuomalaiset Politiikka Mon, 15 Oct 2018 12:51:18 +0000 Kai-Ari Lundell http://enkeliporsas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262561-paata-pidempi
"Vihapuhelain muutos" lakivaliokunnassa ja natsipelle http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262379-vihapuhelain-muutos-lakivaliokunnassa-ja-natsipelle
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari jätti 20.4.2018 lakialoiteen laiksi rikoslain 11 luvun 10 §:n muuttamisesta eduskunnalle, koska pykälä "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" rajoittaa sananvapautta. Lakialoite on tällä hetkellä lakivaliokunnan käsitettylyssä. "FT Jussi Halla-aho teki lakialoitteen (2013) kyseisen pykälän järkeistämisestä, mutta asia ei edennyt. Tilanne sen sijaan on entisestään pahentunut, siksi jätän tämän saman aloitteen uudestaan. Sananvapaus on keskeinen perusoikeus." Lähde

Tästä lainpykälästä on ollut harmia, koska mm. todenpuhumisesta on saannut tuomion. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja Sebastian Tynkkynen ovat saaneet sakkorangaistuksen Islamista kielteisesti puhumisesta, joka on todettu kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi.

Sananvapautta rajoittava lainpykälän soveltaminen on saamassa uuden mielenkiintoisen käänteen, kun Yleisradion toimittaja ja faktantarkistaja Johanna Vehkoo nimitteli Facebook-alustalla marokkolaissuomalaista ja maahanmuuttokriittistä Junes Lokkaa natsipelleksi ja rasistiksi. Tätä edelsi episodi Oululaisessa kirjakaupassa, kun Junes Lokka ja Tuukka Kuru olivat tulossa kuuntelemaan kirjanjulkaisemistilaisuutta.

Vehkoo oli saannut ennakkoon tietoa, että kyseiset herrat tulevat paikalle ja ylireagoi tähän. Hän hälyytti paikalle poliisit ja vartijoita. Koska oulainen kirjakauppa on julkinen tila saivat Lokka ja Kuru jäädä kuuntelemaan esitystä, jonka piti Roosa Meriläinen ja Saara Särmä. Kyse oli jonkintyypisestä feministikirjasta.

Junes Lokka teki asiasta silloin rikosilmoituksen ja juuri nyt kun se on vanhenemassa, Oulun käräjäoikeuden tuomari on päättänyt nostaa syytteen halventavista puheista Johanna Vehkoota vastaan. Hyvin pienistä "vihapuheista" on tullut sakkorangaistuksia tässä maassa ja jotenkin tässä asiassa on tuntunut, että eikö laki ole sama kaikille. Onneksi niin kuitenkin on.

Lähteet:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lakialoite/Sivut/LA_15+2018.aspx

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_55+2018+...

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_55+2018+6.aspx

42 http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262379-vihapuhelain-muutos-lakivaliokunnassa-ja-natsipelle#comments Eduskunta Perussuomalaiset Vihapuhe Thu, 11 Oct 2018 10:34:16 +0000 Leena Rosendahl Os Hanhijärvi http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262379-vihapuhelain-muutos-lakivaliokunnassa-ja-natsipelle
Laskutaidoton humanisti http://opehuone.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262345-laskutaidoton-humanisti

Kuvassa on perussuomalaisten hyvin intersektionaalinen kontribuutio ilmastokeskusteluun, työttömyyteen ja maahanmuuttoon. Humanisti ei osaa laskea, kuten yleisesti tunnetaan. Tuo olisi kyllä varsin kannattamatonta sähköntuotantoa, jos työllistetyille maksettaisiin edes TES:n minimipalkkaa ja vaikka jokainen polkisi verkkoon kytkettyä generaattoripyöräänsä etätyönä kotona, eli mamuvoimalalla ei olisi kiinteistökuluja.  Ei tästä saisi kannattavaa edes sillä, että polkijat olisivat niitä 9€/päivä saavia kuntoutettavia. Mutta kukaties juuri persut tekisivät mielihyvin kansallismielisen mamusähkösopimuksen ’vähän’ kovemmallakin hinnalla.

Sähkölaitteiden tehovaatimuksista ja ihmisen mahdollisuuksista tarvittavan tehon aikaansaamiseen voi lukea seuraavasta jutusta. Kyllä polkijaisiin tarvittaisiin kantakirjasuomalaisetkin työttömät, eikä sekään riittäisi juuri mihinkään.

Huippupyöräilijä paahtoi itselleen leivän ja tuupertui suorituksen jälkeen lattialle:

https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/voisitko-tuottaa-sahkosi-kuntopyoralla-olympiapyorailija-kokeili-paahtaa-leipansa-polkemalla-ja-onnistui-mutta-6617284

42 http://opehuone.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262345-laskutaidoton-humanisti#comments Jussi Halla-aho Maahanmuutto Perussuomalaiset Sarkasmitutka Työttömyys Wed, 10 Oct 2018 18:53:40 +0000 Esa Mäkinen http://opehuone.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262345-laskutaidoton-humanisti
Tamperelaiset koululaiset osaavat ajatella ihan itse http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262007-tamperelaiset-koululaiset-osaavat-ajatella-ihan-itse
Joillekin tällä palstalla kirjoittaville on ehkä ihan mahdoton ajatus, että nuoret ajattelevat asioista itsenäisesti. Viime päivinä varsinkin perussuomalaiset ovat väittäneet, että tamperelaisen koulun oppilaat olisi ”aivopesty” ja tuloksena aivopesusta oli juliste, joka esitti Huhtasaaren ja Halla-ahon ei niin mairittelevassa valossa. Tiedä sitten miksi nuoret halutaan nähdä aivottomina idiootteina? Jos julisteen tekijät ovat sitä mieltä, mitä julisteessaan esittävät, niin sitten ovat, eikä siihen pitäisi olla aikuisilla mitään lisättävää. Toki kritiikkiä voi esittää, mutta nuoret lopulta ajattelevat asioista ihan itse. Eivät he mitään ohjelmoituja robotteja ole.

Nuoria moititaan – toisinaan myös syytetään – flegmaattisuudesta ja tietämättömyydestä. Sitten kun nuoret osoittavat valveutuneisuutta, niin se ei kelpaakaan; ei ainakaan poliittisen kentän oikeimmalle laidalle. Nuoret ovat hyvinkin perillä siitä mitä heidän ympärillään tapahtuu ja miksi. Samaa ei voi sanoa monesta aikuisesta.

Mahtaa olla kova paikka, kun perussuomalaisten ideologinen propaganda ei vetoa nuoriin? Jos persujen kannatus arvioidaan aivan yläkanttiin, niin päästään lukuun kymmenen prosenttia. 90 prosenttia siis kannattaa muita kuin persuja. En tiedä, onko nuorten kohdalla tehty kannatusta koskevia mielipidemittauksia.. Kannatus saattaa olla korkeintaan parikymmentä prosenttia ja myös se arvio menee ihan yläkanttiin. Se mitä nuoret ajattelevat nyt, on huomisen politiikkaa. Siinä touhussa persut ovat jo nyt vähemmistössä.

Julistejupakan yhteydessä persudosentti Luukkanen sanoi, että kouluissa ei tarvita muinaisen Teiniliiton kaltaista organisaatiota. Totta, ei tarvitakaan. Ei sellaista ole edes kehitteillä. Tosin Luukkanen esittää taas todellisuudesta vieraantuneita ja selvästi epätosia väitteitä.

Silloin kun Teiniliitto oli väitetysti voimissaan 70-luvun puolivälissä, niin se ei näkynyt millään tavoin koulussa, ei ainakaan tuossa Sammon koulussa, joka silloin tunnettiin nimellä Sammon Yhteislyseo. Tämä vain yhtenä spesifinä esimerkkinä.

Tuon koulun entisenä oppilaana en muista, että Teiniliitto olisi millään tavoin propagoinut koulussa. En tuntenut ketään, joka olisi ollut mukana Teiniliiton touhuissa ja Sammon Yhteislyseo oli sentään iso koulu, parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) yli tuhannen oppilaan oppilaitos. Kai joku edusti koulua, jossain Teiniliiton touhuissa, mutta se ei vain näkynyt missään.

Ihan ensimmäisissä kouluneuvostovaaleissa porvarit ja sitoutumattomat saivat aivan murskavoiton. Myöhemminkin sosialisteilla oli korkeintaan yksi paikka ja sekin oli demarien listalta. Oppilaita ei kiinnostanut kouluneuvostossa olevien opettajien poliittiset vakaumukset. Kukaan ei kysellyt opettajilta heidän vakaumuksestaan.

Teinliitto ja erityisesti vasemmistolainen politikointia oli marginaalinen ilmiö Sammon Yhteislyseossa. Ehkä joku on jo tutkinut sitä, miksi porvarit saivat paljon kannatusta 70-luvun koululaisten keskuudessa. Olisi ihan mielenkiintoista kuulla millaisiin johtopäätöksiin on tultu.

Persujen ideologialle käy kuin vasemmiston ideologialle muinaisella 70-luvulla. Vasemmisto piti kovaa ääntä omasta ”edistyksellisyydestään”, mutta nuoriso ei oikein lämmennyt ääriaatteelle. Kovasta mölystä johtuen ”aate” näytti vahvemmalta kuin se todellisuudessa oli. Dogmaattisuus, olipa sitten kyse uskonnollisesta tai poliittisesta dogmaattisuudesta, ei juuri vetoa nuoriin. Nuorille taitaa olla tärkeintä ajattelun ja toiminnan vapaus, eikä dogmaattisuutta voi oikein sovittaa yhteen vapauden ideaalin kanssa. Nuorison väitetään olevan aivan tärviöllä, mutta hyvinhän nuoret ovat pärjänneet sukupolvesta toiseen.

Kun oma propaganda kääntyy puoluetta vastaan, se peli oli sitten siinä. Näin on käynyt persuille viimeisimmän tempauksen yhteydessä. Nuoretkin ovat hyvin perillä siitä, millaisia persut ovat. Persujen kohtalona nuorison keskuudessa taitaa olla muinaisen Teiniliiton kohtalo. Pelkkä aatteenpalo ei riitä kovin pitkälle.

16 http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262007-tamperelaiset-koululaiset-osaavat-ajatella-ihan-itse#comments Koulu Laura Huhtasaari Perussuomalaiset Tampere Thu, 04 Oct 2018 06:56:37 +0000 Ilkka Salo http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262007-tamperelaiset-koululaiset-osaavat-ajatella-ihan-itse
Perussuomalaisten vastainen koulu http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261964-perussuomalaisten-vastainen-koulu
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari otti kantaa tärkeään asiaan julkaistessaan kansalaispalautetta, jossa eräs lukiolainen kertoi, kuinka oppilaita ohjataan persuvastaisiksi, kun heille tähdennetään kouluopetuksessa, miksi ”Perussuomalaisia ei tulisi kannattaa”.

Kiistelyn taustan muodostaa tamperelaisessa koulussa toteutettu ”Taidekaari”-projekti, josta koulun rehtori ja Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetustoimen johtaja Kristiina Järvelä ovat todenneet, että töiden tuli olla ”kantaa ottavia”, eikä ennakkosensuuria tule suosia. Muotoilu paljastaa tehtävänasettelun olleen yhteiskunnallisesti tavoitteellista.

Instagramissa julkaistussa eräässä oppilastyössä Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto (vihr.) esitettiin sitten maahanmuuttoa ”Suomeen” suosivina ”hyviksinä” ja Jussi Halla-aho sekä Laura Huhtasaari puolestaan pakolaisia ”kuoleen” lähettävinä ”pahiksina”.

Koulu oli itse alun perin julkaissut yhdeksäsluokkalaisten työt Instagramissa mutta sittemmin jälkikäteissensuroinut ne omin toimin, mikä kertoo vastuun hiipimisestä mieleen. Töiden julkaisun oikeutus on joka tapauksessa pelkkä vähäarvoinen muotoseikka, josta kohisemalla koetetaan peittää asioiden ydin.

Olennaista on, että oppilaille on hankkeen kautta luotu voimakas presuppositio siitä, miten asioita pitää kuvata. Irvikuvien tuottaminen perussuomalaisista on helposti tarjolla, sillä median ja koulun asenneilmapiirissä oppilaat ehdollistetaan voimakkaalle ristiriidalle, jossa tuputettu maailmankatsomus ja oppilaiden oma ajattelu johtavat tunteelliset vetoomukset ja oppilaiden rationaaliset sekä tiedolliset näkemykset konfliktiin.

Huhtasaaren siteeraama lukiolainen kirjoitti: ”Opettajat todellakin ohjailevat tai suorastaan käännyttävät ’väärän’ poliittisen mielipiteen omaavia ’oikeaan’ suuntaan. [...] Opettaja on saattanut esimerkiksi yhteiskuntaopin tai historian tunnilla luetella syitä, miksi Perussuomalaisia ei tulisi kannattaa.”

Hän myös jatkoi: ”Valitettavasti esimerkiksi minä henkilökohtaisesti en aina uskalla tuoda omia mielipiteitäni esiin oppitunneilla poliittisista aiheista keskusteltaessa, koska pelkään sen olevan opettajan mielestä olevan ’väärin’. [...] Yläkoulussa meille jaettiin teos ’Meidän kaikkien tulisi olla feministejä’, jota pidin vähintäänkin kyseenalaisena. Mielestäni nykyinen feministiliike on muuttunut siitä, millaiseksi se aikanaan tarkoitettiin; parantamaan naisten oikeuksia. Nykyään se tuntuu keskittyvän enemmän miesten oikeuksien sortamiseen ja vähäpätöisyyksiin, minkä vuoksi itse en ole feminismin kannattaja. Äidinkielen opettajamme tituleerasi itseään feministiksi, ja yritti suoranaisesti käännyttää meitä oppilaita myös siihen suuntaan.”

Oppilas siis kokee voimakasta dissonanssia, jonka hän pyrkii ratkaisemaan alistumalla tai mielistelemällä opettajien näkemyksiä sekä välttyäkseen arvosanojen heikennyksiltä tai opettajien hyväksynnän menetyksiltä.

Kyseinen ehdollistaminen on oppilaiden hyväksikäyttöä ja altistamista poliittisen propagandan kohteeksi, eikä se ole missään tapauksessa hyväksyttävää sen enempää eettisesti, pedagogisesti kuin psykologisestikaan.

Perussuomalaisten mustamaalausta helpotetaan taiteen keinoin

Perussuomalaisiin kohdistuvaa vyörytystä on helppo harjoittaa kouluopetuksessa, kun pöytä katetaan mustavalkoisilla tehtävien asetteluilla. Asiat siirretään tiedollisesta viitekehyksestä taiteelliseen, ja älyllisten tarkastelutapojen sijaan tilalle tarjotaan esteettistä, kuten kuvittamista.

Kognitiivisten tarkastelutapojen sijaan käytetyt emotionaaliset ja affektiiviset lähestymistavat tuottavat sitten tunteiden ja mielikuvien mukaisia tuloksia ja ”vaihtoehtoisia todellisuuksia”. Niin käy aina, kun estetiikka ja ”taide” toimivat politiikan menetelminä.

Tiedollinen tarkastelu toisi esiin, että Halla-aho ja Huhtasaari ovat toimineet moraalisesti oikein pyrkiessään estämään pakolaisten matkaan lähtöä Välimeren yli Eurooppaan ja ”Suomeen”. Esimerkiksi Italian ja Libyan rajanvalvontasopimuksen tuloksena hukkuminen Välimerellä tilapäisesti loppui ja ainakin väheni merkittävästi.

Kieroa on, että valtamediassa Huhtasaaren esittämää koulutyön politisoitumista koskevaa kritiikkiä koetettiin kääntää nurin. Esimerkiksi Ylen toimittaja Anu Leena Koskisen jutussa ongelmana pidettiin Huhtasaaren puuttumista koulujen opetukseen, ja häntä säesti Tampereen sosiaalidemokraattinen apulaiskaupunginjohtaja Johanna Loukaskorpi. Tosiasiassa Huhtasaari oli arvostellut tapaa, jolla opettajat ja heidän opetuksensa ovat politisoituneet.

Uuden Suomen politikoinnista näyttöä antoi puolestaan päätoimittaja Markku Huuskon kirjoitus, jonka mukaan ”Laura Huhtasaari veti alaikäiset politiikkansa välineeksi”, vaikka asia oli vice versa. Huhtasaarihan kritisoi tapaa, jolla opettajat manipuloivat ja indoktrinoivat oppilaita kouluopetuksessa.

Täysin koulutettuna sosiaalipsykologina rohkenen epäillä, että oppilaiden mielikuvamaailman muokkaus ei toimi, kuten ei myöskään median harjoittama mielipiteiden manipulointi. Sen sijaan ne herättävät voimakkaita defensioita erityisesti sen ikäisten keskuudessa, jotka muutenkin kapinoivat kaikkea tuputusta vastaan.

Monikultuurinen koulu: opetusjärjestelmää läpäisevä ideologia

Nykyinen monikulttuurinen koulu tuo mieleen Pirkkalan marxilaisen peruskoulukokeilun, jonka kautta kouluista yritettiin poistaa kaikki sellainen, mikä kulttuurissamme on suomalaista. (Aiheesta enemmän täällä, täällä, täällä ja täällä sekä dosentti Jari Leskisen kirjassa Kohti sosialismia! Pirkkalan peruskoulun marxilainen kokeilu 1973–1975, Siltala, 2016.)

Monikulttuurisen koulun kautta universaalikommunistisia oppeja, kuten kansallisvaltioiden mitätöimistä ja väestöjen vapaata vellomista, koetetaan juurruttaa oppilaiden tajuntaan myös nykyisin.

Kyseinen ideologia läpäisee koko koulutusjärjestelmää, ja erityisesti se kukoistaa yliopistojen humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla, joiden oppituolit ovat vihreän ja vasemmistolaisen värisuoran hallussa.

Vihreiden ja vasemmiston jäsenkirjaprofessorit käyttävät yliopistoa poliittisen propagandatyönsä esiintymislavana ja henkilökohtaisten kompleksiensa esillepanoon, mikä johtaa tieteen tappioon ja yliopiston aseman kompromettoitumiseen tiedon tuottajana.

Valt. lis. ja Tieteentekijöiden liiton jäsen Mai Allo kirjoitti vähän aikaa sitten Oikeassa Mediassa istuneensa luennolla, jolla eräs Helsingin yliopiston professori keuhkosi Donald Trumpia vastaan ja arvosteli hänen ulkopolitiikkansa ”sangen värikkäin sanakääntein”.

Normittava, moralistinen ja tuomitseva eetos jää kuitenkin filosofisesti katsoen alkeelliseksi ja ohueksi, sillä se ei selitä eikä auta ymmärtämään, mistä esimerkiksi Trump-ilmiössä on kyse, toisin sanoen amerikkalaisen keski- ja työväenluokan halusta pitää asemastaan ja oikeuksistaan kiinni.

Lisensiaatti Allo on oikeassa kirjoittaessaan, että ”[m]oraalisten ja muiden henkilökohtaisten näkemysten esittäminen – toivottavasti erillään varsinaisista tutkimustuloksista – tulisi sallia joko kaikille tieteentekijöille tai ei kenellekään. Oikeiden ja väärien mielipiteitten valikointi johtaa silkkaan mielivaltaan.”

Sen sijaan monikultturisuuden ideologia on hullunkurista, sillä aidon dialektisen paradoksin tavoin se johtaa suureen konformismiin: sopeuttamisen ja mukauttamisen vaatimuksiin, valinnan vapauden pois korventamiseen, rajoituksiin, sensuuriin ja sietokyvyn koetteluun, joiden tuloksena on kulttuurinen monoliitti.

0

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari otti kantaa tärkeään asiaan julkaistessaan kansalaispalautetta, jossa eräs lukiolainen kertoi, kuinka oppilaita ohjataan persuvastaisiksi, kun heille tähdennetään kouluopetuksessa, miksi ”Perussuomalaisia ei tulisi kannattaa”.

Kiistelyn taustan muodostaa tamperelaisessa koulussa toteutettu ”Taidekaari”-projekti, josta koulun rehtori ja Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetustoimen johtaja Kristiina Järvelä ovat todenneet, että töiden tuli olla ”kantaa ottavia”, eikä ennakkosensuuria tule suosia. Muotoilu paljastaa tehtävänasettelun olleen yhteiskunnallisesti tavoitteellista.

Instagramissa julkaistussa eräässä oppilastyössä Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto (vihr.) esitettiin sitten maahanmuuttoa ”Suomeen” suosivina ”hyviksinä” ja Jussi Halla-aho sekä Laura Huhtasaari puolestaan pakolaisia ”kuoleen” lähettävinä ”pahiksina”.

Koulu oli itse alun perin julkaissut yhdeksäsluokkalaisten työt Instagramissa mutta sittemmin jälkikäteissensuroinut ne omin toimin, mikä kertoo vastuun hiipimisestä mieleen. Töiden julkaisun oikeutus on joka tapauksessa pelkkä vähäarvoinen muotoseikka, josta kohisemalla koetetaan peittää asioiden ydin.

Olennaista on, että oppilaille on hankkeen kautta luotu voimakas presuppositio siitä, miten asioita pitää kuvata. Irvikuvien tuottaminen perussuomalaisista on helposti tarjolla, sillä median ja koulun asenneilmapiirissä oppilaat ehdollistetaan voimakkaalle ristiriidalle, jossa tuputettu maailmankatsomus ja oppilaiden oma ajattelu johtavat tunteelliset vetoomukset ja oppilaiden rationaaliset sekä tiedolliset näkemykset konfliktiin.

Huhtasaaren siteeraama lukiolainen kirjoitti: ”Opettajat todellakin ohjailevat tai suorastaan käännyttävät ’väärän’ poliittisen mielipiteen omaavia ’oikeaan’ suuntaan. [...] Opettaja on saattanut esimerkiksi yhteiskuntaopin tai historian tunnilla luetella syitä, miksi Perussuomalaisia ei tulisi kannattaa.

Hän myös jatkoi: ”Valitettavasti esimerkiksi minä henkilökohtaisesti en aina uskalla tuoda omia mielipiteitäni esiin oppitunneilla poliittisista aiheista keskusteltaessa, koska pelkään sen olevan opettajan mielestä olevan ’väärin’. [...] Yläkoulussa meille jaettiin teos ’Meidän kaikkien tulisi olla feministejä’, jota pidin vähintäänkin kyseenalaisena. Mielestäni nykyinen feministiliike on muuttunut siitä, millaiseksi se aikanaan tarkoitettiin; parantamaan naisten oikeuksia. Nykyään se tuntuu keskittyvän enemmän miesten oikeuksien sortamiseen ja vähäpätöisyyksiin, minkä vuoksi itse en ole feminismin kannattaja. Äidinkielen opettajamme tituleerasi itseään feministiksi, ja yritti suoranaisesti käännyttää meitä oppilaita myös siihen suuntaan.

Oppilas siis kokee voimakasta dissonanssia, jonka hän pyrkii ratkaisemaan alistumalla tai mielistelemällä opettajien näkemyksiä sekä välttyäkseen arvosanojen heikennyksiltä tai opettajien hyväksynnän menetyksiltä.

Kyseinen ehdollistaminen on oppilaiden hyväksikäyttöä ja altistamista poliittisen propagandan kohteeksi, eikä se ole missään tapauksessa hyväksyttävää sen enempää eettisesti, pedagogisesti kuin psykologisestikaan.

Perussuomalaisten mustamaalausta helpotetaan taiteen keinoin

Perussuomalaisiin kohdistuvaa vyörytystä on helppo harjoittaa kouluopetuksessa, kun pöytä katetaan mustavalkoisilla tehtävien asetteluilla. Asiat siirretään tiedollisesta viitekehyksestä taiteelliseen, ja älyllisten tarkastelutapojen sijaan tilalle tarjotaan esteettistä, kuten kuvittamista.

Kognitiivisten tarkastelutapojen sijaan käytetyt emotionaaliset ja affektiiviset lähestymistavat tuottavat sitten tunteiden ja mielikuvien mukaisia tuloksia ja ”vaihtoehtoisia todellisuuksia”. Niin käy aina, kun estetiikka ja ”taide” toimivat politiikan menetelminä.

Tiedollinen tarkastelu toisi esiin, että Halla-aho ja Huhtasaari ovat toimineet moraalisesti oikein pyrkiessään estämään pakolaisten matkaan lähtöä Välimeren yli Eurooppaan ja ”Suomeen”. Esimerkiksi Italian ja Libyan rajanvalvontasopimuksen tuloksena hukkuminen Välimerellä tilapäisesti loppui ja ainakin väheni merkittävästi.

Kieroa on, että valtamediassa Huhtasaaren esittämää koulutyön politisoitumista koskevaa kritiikkiä koetettiin kääntää nurin. Esimerkiksi Ylen toimittaja Anu Leena Koskisen jutussa ongelmana pidettiin Huhtasaaren puuttumista koulujen opetukseen, ja häntä säesti Tampereen sosiaalidemokraattinen apulaiskaupunginjohtaja Johanna Loukaskorpi. Tosiasiassa Huhtasaari oli arvostellut tapaa, jolla opettajat ja heidän opetuksensa ovat politisoituneet.

Uuden Suomen politikoinnista näyttöä antoi puolestaan päätoimittaja Markku Huuskon kirjoitus, jonka mukaan ”Laura Huhtasaari veti alaikäiset politiikkansa välineeksi”, vaikka asia oli vice versa. Huhtasaarihan kritisoi tapaa, jolla opettajat manipuloivat ja indoktrinoivat oppilaita kouluopetuksessa.

Täysin koulutettuna sosiaalipsykologina rohkenen epäillä, että oppilaiden mielikuvamaailman muokkaus ei toimi, kuten ei myöskään median harjoittama mielipiteiden manipulointi. Sen sijaan ne herättävät voimakkaita defensioita erityisesti sen ikäisten keskuudessa, jotka muutenkin kapinoivat kaikkea tuputusta vastaan.

Monikultuurinen koulu: opetusjärjestelmää läpäisevä ideologia

Nykyinen monikulttuurinen koulu tuo mieleen Pirkkalan marxilaisen peruskoulukokeilun, jonka kautta kouluista yritettiin poistaa kaikki sellainen, mikä kulttuurissamme on suomalaista. (Aiheesta enemmän täällä, täällä, täällä ja täällä sekä dosentti Jari Leskisen kirjassa Kohti sosialismia! Pirkkalan peruskoulun marxilainen kokeilu 1973–1975, Siltala, 2016.)

Monikulttuurisen koulun kautta universaalikommunistisia oppeja, kuten kansallisvaltioiden mitätöimistä ja väestöjen vapaata vellomista, koetetaan juurruttaa oppilaiden tajuntaan myös nykyisin.

Kyseinen ideologia läpäisee koko koulutusjärjestelmää, ja erityisesti se kukoistaa yliopistojen humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla, joiden oppituolit ovat vihreän ja vasemmistolaisen värisuoran hallussa.

Vihreiden ja vasemmiston jäsenkirjaprofessorit käyttävät yliopistoa poliittisen propagandatyönsä esiintymislavana ja henkilökohtaisten kompleksiensa esillepanoon, mikä johtaa tieteen tappioon ja yliopiston aseman kompromettoitumiseen tiedon tuottajana.

Valt. lis. ja Tieteentekijöiden liiton jäsen Mai Allo kirjoitti vähän aikaa sitten Oikeassa Mediassa istuneensa luennolla, jolla eräs Helsingin yliopiston professori keuhkosi Donald Trumpia vastaan ja arvosteli hänen ulkopolitiikkansa ”sangen värikkäin sanakääntein”.

Normittava, moralistinen ja tuomitseva eetos jää kuitenkin filosofisesti katsoen alkeelliseksi ja ohueksi, sillä se ei selitä eikä auta ymmärtämään, mistä esimerkiksi Trump-ilmiössä on kyse, toisin sanoen amerikkalaisen keski- ja työväenluokan halusta pitää asemastaan ja oikeuksistaan kiinni.

Lisensiaatti Allo on oikeassa kirjoittaessaan, että ”[m]oraalisten ja muiden henkilökohtaisten näkemysten esittäminen – toivottavasti erillään varsinaisista tutkimustuloksista – tulisi sallia joko kaikille tieteentekijöille tai ei kenellekään. Oikeiden ja väärien mielipiteitten valikointi johtaa silkkaan mielivaltaan.

Sen sijaan monikultturisuuden ideologia on hullunkurista, sillä aidon dialektisen paradoksin tavoin se johtaa suureen konformismiin: sopeuttamisen ja mukauttamisen vaatimuksiin, valinnan vapauden pois korventamiseen, rajoituksiin, sensuuriin ja sietokyvyn koetteluun, joiden tuloksena on kulttuurinen monoliitti.

84 http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261964-perussuomalaisten-vastainen-koulu#comments Ideologia Koulumaailma Perussuomalaiset Puolueellisuus Wed, 03 Oct 2018 10:28:45 +0000 J. Sakari Hankamäki http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261964-perussuomalaisten-vastainen-koulu
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen vastuuton toiminta http://aleksiniskanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261961-opetusministeri-sanni-grahn-laasosen-vastuuton-toiminta
Kokoomuslainen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen tuomitsee ”vihapuheen lietsomisena oppilaita kohtaan” (lähde: https://www.is.fi/politiikka/art-2000005850389.html?ref=rss ) perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaaren twitter-päivityksen, missä Huhtasaari paljasti Suomen kouluissa tapahtuvaa opetussuunnitelman vastaista ideologista indoktrinaatiota. Jokainen järkevä ihminen on täysin Laura Huhtasaaren puolella ja näkee, että opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen haluaa edistää perussuomalaisten vastaista agendaa Suomen kouluissa. Vastuullinen opetusministeri olisi puolustanut Laura Huhtasaarta ja käynnistänyt tutkinnan Suomen kouluissa tapahtuvasta opetussuunnitelman vastaisesta poliittisesta aivopesusta. Grahn-Laasonen perustelee mm. seuraavasti hyökkäystään Huhtasaarta kohtaan:

”Perusopetuslain mukaan opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.”

Miten opettajien aivopesu ja vihan lietsonta kouluissa perussuomalaisia kohtaan tukee oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen? Niinpä. Sanni Grahn-Laasosen ylimielisyys Laura Huhtasaarta kohtaan on jälleen yksi osoitus siitä, että sivistysporvarit ovat vain haamuja menneisyydessä.

54 http://aleksiniskanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261961-opetusministeri-sanni-grahn-laasosen-vastuuton-toiminta#comments Kokoomus Koulu Opetus Opetussuunnitelma Perussuomalaiset Wed, 03 Oct 2018 09:20:10 +0000 Aleksi Niskanen http://aleksiniskanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261961-opetusministeri-sanni-grahn-laasosen-vastuuton-toiminta
Perussuomalainen viestintä iski omaan kinttuun http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261905-perussuomalainen-viestinta-iski-omaan-kinttuun
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sekä varapuheejohtaja Laura Huhtasaari ovat tulleet näkyvästi ulos humanitäärisen maahanmuuton vastustajina. Presidentti Sauli Niinistö ja kansanedustaja Pekka Haavisto ovat tunnettuja vastaavaan maahanmuuttoon myötämielisesti suhtautuvina.

Koululaiset piirsivät kuvan, jonka edellämainittujen henkilöiden mielipiteet synnyttivät eikä mitään muuta. JOS Perussuomalaisista ei olisi koskaan lähtenyt humanitäärisen maahanmuuton vastaista viestiä, ei koko kuvaa olisi koskaan voitu mallien puuttuessa tehdä.

Nyt  kuvissa esiintyneet Perussuomalaiset paheksuvat kuvaa, jonka he käytännössä ovat itse viestinnällään  saaneet aikaan. He haukkuvat jopa opettajat siitä, että oppilaiden näkemykset ovat päässeet julkisuuteen. Nähtävästi Perussuomalaisten viestintä on K-18 kamaa eikä sen sanomaa saisi päästää alaikäisten tietoon.

Humanitäärisen maahanmuuton vastustaminen vaikuttaa globaalilta, koska Suomea ei Perussuomalaisten lausunnoissa ole erikseen mainittu. Me aikuiset tietysti automaattisesti oletamme, että kyse on vain Suomesta ja suomalaisista mutta näin ei välttämättä ole. Samaa puhuvat PS:n veljespuolueet muissakin maissa.

Kun ajattelee mitä tapahtuu esimerkiksi Myanmarissa, jossa kaiken muun pahan lisäksi taloja poltetaan, pikkulapset heitetään tuleen, naisia ja lapsia raiskataan sekä naisilta leikataan rintoja irti niin täytyy olla  persuksikin kovanahkainen, joka ei tuollaista ympäristöä pakenevia ihmisiä auttaisi. Eikä Myanmar ole läheskään ainoa paha paikka.

Suomalaiset nuoret pääsevät nettiaikana katsomaan ja lukemaan kaikki niin hyvät kuin pahatkin asiat maailmalta. Tulevina äänestäjinä he ovat parhaillaan rakentamassa sitä maailmankuvaa joka ratkaisee heidän yhteiskunnallisen näkemyksensä tulevaisuudessa. Näin nähtynä Perussuomalaisten viestintä motitti itsensä tämän asian kohdalla täysin. Nyt sitten syyllistetään epätoivoisesti muita kuten aina.

98 http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261905-perussuomalainen-viestinta-iski-omaan-kinttuun#comments Kotimaa Humanitaarinen maahanmuutto Jussi Halla-aho Laura Huhtasaari Perussuomalaiset Tue, 02 Oct 2018 08:44:38 +0000 Tuure Piittinen http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261905-perussuomalainen-viestinta-iski-omaan-kinttuun
Laura Huhtasaari vol.2 http://mikahyvrinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261900-laura-huhtasaari-vol2
Perussuomalaiset osoittavat tässä uudessa Huhtasaarigatessa miten ällöttävä puolue he ovat.

Huhtasaari ns. "maalitti" lapsia somessa, koska hän veti herneen nenäänsä yhdestä julisteesta.

Kyseinen juliste oli siis yksi monista julisteista, joita lapset olivat tehneet eri aiheista.

Huhtasaari julkaisi kuvan lasten nimillä ilman lupaa ja ilman asiayhteyden esilletuomista. Tämä on se ongelma. Jota Huhtasaari ja Halla-Aho eivät tietenkään kykene tai halua nähdä.

Heidän mielestään on ihan fine "maalittaa" lapsia somessa, lupaa kysymättä, ilman asiayhteyttä.

Hallo-Aho on nyt rientänyt kertomaan ettei Laura ole tietenkään tässä mitään väärää tehnyt. Ainoa vaihtoehto Halla-Ahon mielestä on, että koulu lietsoo vihaa heitä kohtaan.

"Vähän ihmettelen, mikä Huhtasaaren synti tässä asiassa on ollut. Luulen, että tässä pyritään nyt vain siirtämään huomio pois siitä varsinaisesta asiasta eli että kouluissa ilmeisesti lietsotaan pelkoa ja inhoa yhtä demokraattisesti toimivaa puoluetta kohtaan. En oikein muutakaan keksi, että mikä tämän kohun pihvi on." - Halla-Aho

Lauran mielestä koulu Indoktrinoi lapsia vihaamaan heitä, vaikka juuri sitä ei ole tapahtunut vaan lapset ovat saaneet valita aiheen ja tehdä itse. Lauraa vaan kismittää kun joku ei pidä hänestä.

Huhtasaari on itse uskonnollisen Indoktrinaation uhri. Siksi hän kiistää todennettuja asioita, siksi hän ei ota esim. evoluutiosta selvää jne.

Kouluhan opettaa mitä me tiedämme tällä hetkellä. Koulu tänään opettaa enemmän kuin koulu sata vuotta sitten, mutta vähemmän kuin koulu sadan vuoden päästä ja se muuttaa myös opetustaan, jos ja kun uutta tietoa tulee. Se toimii kuin tiede. Se on juuri Indoktrinaation vastakohta.

Pidän rohkaisevana, että koulussa kannusteaan ajattelemaan itse ja ottamaan kantaa.

Mitään näyttöä Huhtasaari/Halla-Aholla ei koulun vihanlietsonnasta ole.

Ja tietenkään Laura itse ei näe tehneensä mitään arvelluttavaa. Hän syyttää koulua ja rehtoria. Vaikea nähdä kyllä mitä väärää koulu tai sen rehtori tässä olisi tehnyt.

Kuten Huhtasaaren gradunsa plagioiminen oli sekin muiden syytä.

On aika paksua väittää, että koulu lietsoisi vihaa esim. Perussuomaisia kohtaan kun koulussa lapset ovat tehneet YHDEN julisteen, jossa Huhtasaari/Halla-Aho esiintyivät. Julisteen, joka oli siis yksi monista eri aiheita sisältäneistä.

Pidän tätä lähinnä vainoharhaisuutena. He näkevät kaikkialla heihin kohdistuvaa "vihaa" ja, että heitä hirmuisesti sorretaan, mutta tietenkään he itse eivät vihapuheeseen tai suoranaiseen rasismiin koskaan syyllisty...

Huhtasaarihan on henkilö, joka jo valmiiksi pitää koulua valehtelijana. Hän kiistää esim. evoluution. Joten hän lienee sitä mieltä, että koulu valehtelee hänen lapsilleen opettaessaan biologiassa evoluutiota. Hän kiistää myös ilmastonmuutoksen. Siihen liittyi yksi juliste. Miksei hän älähdä siitä? Trumpistakin oli yksi, Huhtasaaren faniuden kohteesta. Lapset ottivat kantaa siihen idioottiin. Huhtasaari ei siitä älähtänyt.

Huhtasaari loukkaantui kun lapset tekivät koulussa kantaaottavan julisteen, jossa hän itse esiintyi.

Laura, olet aikuinen, kestä se.

8 http://mikahyvrinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261900-laura-huhtasaari-vol2#comments Halla-aho Laura Huhtasaari Perussuomalaiset Tue, 02 Oct 2018 07:45:10 +0000 Mika Hyvärinen http://mikahyvrinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261900-laura-huhtasaari-vol2
Miksi liityin Perussuomalaisiin? http://villeltti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261883-miksi-liityin-perussuomalaisiin
Olen pitkään vältellyt puolueisiin liittymistä, koska individualistisena ihmisenä olen ajatellut puolueeseen kuulumisen rajoittavan yksilöllistä itse-ilmaisua.

Nyt viimein kuitenkin liityin nationalistiseen, populistiseen ja maahanmuuttokriittiseen puolueeseen, eli Perussuomalaisiin - koska Suomen nykyisessä historiallisessa, kulttuurisessa ja poliittisessa tilanteessa on selviä merkkejä siitä, että omana aikanamme tarvitsemme uutta suomalaista, fennomaanista nationalismia.

Perussuomalaiset vaikuttaa kaikkein potentiaalisimmalta ja mielenkiintoisimmalta puolueelta. Oikein kehitettynä ja onnistuneesti markkinoituna kyseessä on tulevaisuuden puolue, joka tulee olemaan erittäin tärkeässä osassa maamme  johtamisessa, pelastamisessa ja kulttuurisen itsetuntomme palauttamisessa tällä vuosisadalla.

Läpinäkyvyyttä ja arjen(kin) tason demokratiaa edustavana puolueena perussuomalaisissa löytyy yksilötasolla vaikka minkälaisia tyyppejä, ja joillakin alueilla suhteellisen suuriakin eroja mielipiteissä ja näkemyksissä. Tässä näkyy perussuomalainen positiivinen, ihmisläheinen populismi, joka kunnioittaa sananvapautta ja yksilöä - myös niitä tavallisia ihmisiä jotka eivät kuulu poliittisesti ja taloudellisesti etabloituneisiin, hyväosaisiin, valtaa pitäviin kansanosiin.  Uskon että sellaiset yksilölliset eroavaisuudet eivät kuitenkaan enää johda välirikkoihin, vaan näkemysten erot toimivat nyt ennemminkin keskustelun, kasvun ja luovan inspiraation lähteinä! - tärkeimmissä asioissa ollaan samaa mieltä.

Nuivaa maahanmuuttopolitiikkaa sekä fennomaanista kieli- ja kulttuuripolitiikkaa edustavana puolueena Perussuomalaisilla on tärkeä funktio maamme suunnan kääntämisessä pois itsetuhon tieltä kohti kansallista menestystä ja parempaa, rauhanomaista tulevaisuutta. Nykyinen avointen rajojen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka perustuu toisaalta yksilöiden kaksinaismoralistiseen ns. 'hyvesignalointiin', toisaalta erheelliseen käsitykseen toimivan auttamisen luonteesta nykyisessä maailmassa. Sellainen politiikka johtaa ainoastaan katkeruuden, vihan, rasismin ja kansalaisten välisen epäluottamuksen sekä väkivallan ja terrorismin uhan kasvuun yhteiskunnassa.

Jokainen kulttuurialue, kansakunta ja maa tarvitsee nationalistista ylpeyttä, identiteettiä ja ymmärrystä omasta identiteetistään, historiastaan ja asemastaan maailman muiden kulttuurien joukossa. Jos tällainen nationalistinen itsetunto puuttuu, kansakunta on sokea, suojaton ja puolustuskyvytön muuttuvan maailman haasteiden ja ulkoisten uhkien edessä, eikä sellaisella kansalla ole pitemmän päälle näköpiirissä minkäänlaista myönteistä tulevaisuutta, vaan ainoastaan kärsimään alistetun orjan ja kuolevan kulttuurin osa.

Näistä syistä päädyin valitsemaan Perussuomalaiset.

Seuraavassa blogipostauksessa tulen perustelemaan tarkemmin, miksi Suomi mielestäni tarvitsee nyt kipeästi uutta, 21. vuosisadan fennomaanista nationalismia!

7 http://villeltti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261883-miksi-liityin-perussuomalaisiin#comments Fennomania Historia Maahanmuuttopolitiikka Nationalismi Perussuomalaiset Mon, 01 Oct 2018 20:39:41 +0000 Ville Lätti http://villeltti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261883-miksi-liityin-perussuomalaisiin
Laura Huhtasaari http://mikahyvrinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261857-laura-huhtasaari
Kirjoitin täällä aiemmin, että pidän Huhtasaarta älykkäänä ihmisenä, joka on vain jumissa kaikenlaisessa aivopestyssä hölynpölyssä.

Joudun muuttamaan käsitystäni.

Laura Huhtasaari on henkilö, joka ei ota asioista selvää. Hänen evoluutioon liityvät kommentit osoittavat, ettei hän ymmärrä siitä mitään ja ei ole ottanut selvää.

Tämä sama ilmiö näkyy muissakin asioissa.

Nyt uusimpana hän on julkaissut lasten koulussa tekemän teoksen lasten nimillä ja koulun nimellä. Ja tietenkään hän ei kerro asiayhteyttä. Joko hän ei ole ottanut selvää mikä se on tai hän on ollut tietoinen siitä ja jättänyt tarkoituksella sen mainitsematta.

Yhtä kaikki, melko arvelluttavaa toimintaa.

En pysty pitämään Huhtasaarta kovin älykkäänä ihmisenä.

Ei sillä, että itseäni pitäisin, mutta sen verran ymmärrän, että jos lasten koulussa tekemän kantaaottavan teoksen julkaisee lasten nimillä ja koulun nimellä sosiaalisessa mediassa, on vähintään selvennettävä asiayhteys.

On aivan eri asia, että jokin teos on koulussa esillä osana kokonaisuutta ja asiyhteydessään kuin, että yksi kuva siitä julkaistaan somessa ilman selvennystä, mistä on kysymys.

Nyt tässä Huhtasaari laittaa, ainakin epäsuorasti, näiden lasten turvallisuuden kyseenalaiseksi.

Näin siksi, koska ihmiset, jotka eivät viitsi selvittää asioita (kuten Huhtasaari), tekevät päätelmänsä ainoastaan tämän yhden kuvan perusteella.

Mielestäni edesvastuutonta toimintaa Huhtasaarelta.

Vitsi, jonka keksin juuri.

Miksi Laura Huhtasaari uskoo kirjaimellisesti Raamatun luomiskertomukseen?

- Koska se on plagiaatti.

Kiitos, haen takkini.

9 http://mikahyvrinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261857-laura-huhtasaari#comments Laura Huhtasaari Persut Perussuomalaiset Mon, 01 Oct 2018 11:16:30 +0000 Mika Hyvärinen http://mikahyvrinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261857-laura-huhtasaari