Heli Hämäläinen Ihmisen kokoisia ihmisoikeuksia

Kaikki blogit puheenaiheesta Thaimaa

Kuningas on kuollut – kauan eläköön kuningas!

 

  • alamaiset ovat eläneet turvassa hyvän johtajan varjosta, hyvä johtaja on taas ymmärtänyt oman jatkuvuuden varmuuden lähtevän tavasta huomioida kansa.

 

Thaimaan kuningas Bhumipol Adulyadej |1 kuoli hallittuaan tavallansa maatansa yli 70 vuotta. Kuningas oli etäinen, koska eihän kuninkaan sovi olla liian läheinen.  Hyvä kuningas on kaukaisesti läheinen, ikään kuin kansansa sielussa, mutta käytännössä koskematon. Tätä oli Thaimaan kuningas.

Miksi annamme euroja, mutta emme saa tehdä kauppaa?

Kehitysapu/-yhteistyörahaa annetaan Suomesta vuosittain xxxx-euroa, myös esim. ihmiskauppaa käyviin maihin, oman kansan riistäjiin sekä korruptoituneisiin maihin, oman budjetin sekä EU:n antaman tuen kautta. Järjestöjen, yhteisöjen sekä eri toimijoiden tuella sekä kansalaiskeräysten kautta autamme myös.  

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä