Heli Hämäläinen Ihmisen kokoisia ihmisoikeuksia

Kaikki blogit puheenaiheesta Politiikan uskottavuus

Harhauttavat mielikuvat syövät politiikan uskottavuutta

Politiikan uskottavuus on koetuksella. Syynä ei niinkään ole kansan mielenkiinnon puute, vaan vallanhimosta kumpuava kaksinaamainen politiikka. Tämä vallanhimo saa vaalien alla, ja välillä, poliitikot tekemään lupauksia ja lakeja, jotka ovat jotain aivan muuta kuin mitä kansalle on luvattu.

Harkimo ei ole yksin ihmettelyinensä

Ei suomalaisesta politiikasta ainakaan värikkäitä vaiheita puutu. Nuivuuden nimeen aikaisemmin vannonut Soini järjesti melkoisen ilotulituksen Perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen. Soini sai kynsilleen niiltä, joita oli oman poliittisen menestyksensä varmistaakseen hellinyt siipiensä alla. Toistaiseksi viimeisimmäksi jääneellä taikatempullaan Soini veti mitä todennäköisimmin pohjaan aikamoisen määrän kansanedustajan statuksen omaavia poliitikkoja ja varmisti oman ministeristatuksensa jatkon.

Nyt Kärkkäisen Veikko on vihainen

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta päätyi tiistaina esittämään, että eduskunta hylkäisi kansalaisaloitteen työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi. Näin eduskunta lähes varmasti myös myöhemmin päättää.

Vaikka lopputulos oli tämmöisenä odotettavissakin, esityksen antaminen miltei ”huitaisemalla” suututtaa. Kaikessa uskottiin asiantuntijoita, joilla lähes kaikilla oli oma lehmä ojassa, sidoksia eläkevakuutusyhtiöihin tai muuhun työeläkejärjestelmän toimijaan.

Olen hyvin, hyvin pettynyt

Perussuomalaisten nousu Suomen poliittiselle kartalle oli monen suomalaisen mielestä parasta, mitä poliittisella agendalla oli tapahtunut pitkiin aikoihin. Oli tullut uusi puolue, jolla näytti olevan muita puolueita selvästi parempi poliittinen moraali.  Jos jotakin luvattiin, se myös luvattiin pitää.

Ensimmäisen "jytkyn" jälkeen kaikki oli vielä suurinpiirtein kunnossa. Hallitukseen ei menty, koska hallitusohjelma ei sisältänyt niitä tavoitteita joita puolueella ja sitä äänestäneillä kansalaisilla oli.

Avoin kirje Timo Soinille - teit palveluksen politiikan uskottavuudelle

Olet vuosikaudet arvostellut ns. vanhojen puolueiden eurojen lapioimista Kreikkaan. Kaksissa edellisissä vaaleissa olet Kreikka-kysymyksellä ratsastanut vaalivoittoon. 

Nyt sinulla oli hallitusvastuussa mahdollisuus toimia kuten olet puhunut ja opettanut. Mutta ei. Pupu meni pöksyyn.

Perustelit omien ja kansakunnan ihmetykseksi Kreikan kolmatta tukipakettia sillä, että vaihtoehtona olisi ollut hallituksesta lähteminen ja viher-vasemmiston nouseminen hallitusvastuuseen Persujen tilalle.

Kansan tuomioistuin

Viime vuosina ovat pienet paljastukset politiikkojen ja virkamiesten toimista nopeasti yleistyneet. Yhtenä syynä on varmasti sosiaalisen median käyttäjien lisääntyminen ja sen myötä politiikan ja julkisen päätöksenteon seuraamisen helpottuminen. Myös lehdistö ja YLE ovat kiinnostuneet enenevässä määrin kaivelemaan tietoja julkisissa tehtävissä toimivien ihmisten elämästä ja tekosista.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä