Heli Hämäläinen Ihmisen kokoisia ihmisoikeuksia

Kaikki blogit puheenaiheesta Keskittäminen

Realismia: Niinistön vastustajien on aika ryhmittyä Väyrysen taakse.

Presidentinvaalien ydinkysymys on jo pitkään ollut: Tuleeko toinen kierros? Toinen kierros on selvästikin tulossa jo pelkästään sen tähden, että loppua kohden äänestäjät terävöityvät pohtimaan tilanne eri tavoin kuin joulukinkkua syödessä. Niinistön voittamiseksi toisella kierroksella on oltava todella vahva ja pätevä vastaehdokas Paavo Väyrynen. Perustelen:

Kokoomus köyhdyttää Suomen ja on turvallisuuspoliittinen uhka.

Kokoomuksen talousosaaminen on heikkoa.  Tähän päätelmään on helppo yhtyä, kun tietää puolueen idelogian ja käytännön. Sehän on kaiken keskittämistä. Puolue köyhdyttää maaseutua , että kaupunkeja.

Suomi-neito tasa-arvon äärellä

Suomessa on alettu vihdoin puhua talouskasvusta, lähes kymmenen vuoden taantuman jälkeen. Vienti on alkanut vetää ja rakentaminen on alkanut kiihtyä. Riskinä tässä kaikessa on kuitenkin toteutuuko tasa-arvo? Tällä hetkellä esimerkiksi asuntorakentamisestä lähes 50 prosenttia keskittyy Uudenmaan alueelle. Tämän lisäksi valtion suunnittelema SOTE-uudistus ajaa palveluiden keskittämistä maakuntakeskuksiin. Ja markkinatalous muutenkin vie palveluita kasvukeskuksiin. Esimerkiksi täällä Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoelle.

Kun infrastruktuurista tulee rasite kilpailukyvylle

Markkinaehtoisesti eläen pääkaupunkiseudulla ei olisi nykyisen kaltaista työntekijöiden asuntopulaa eikä hintakilpailukykyä rapistavia liiketilojen vuokratasoja. Työ- ja opiskelupaikkojen maantieteellinen jakautuminen olisi tasaisempaa kautta pääkaupunkiseudun. Joukkoliikennereitistö tukisi itsenäisten ja nykyistä vetovoimaisempien kaupunkikeskusten verkkoa myös Helsingin naapurikaupunkien puolella. Näin ei kuitenkaan tapahdu ja kautta poliittisen kentän vikistään työtulon riittämättömyydestä toimeentuloon ja asumisen kalleudesta. Miksi siis näin? Koska Helsinki.

Säästämistä ja keskittämistä ihmishenkien kustannuksella

Uutisvirran jargonissa vilisevät ja allekirjoittaneen yökkäysrefleksin partaalle saattavat kirosanat, kuten tuottavuusloikka, toimintojen keskittäminen, tehostaminen, kestävyysvaje, elvyttäminen, henkilöstökulujen supistaminen ja kaikki muu väitetyt sopeuttamistoimenpiteet ja uudelleenjärjestelyt hankalan taloustilanteen asettamien haasteiden mukaisiksi.

Kaupungistuminen - luonnonlaki?

Kaupungistumishankkeet Suomen viennin vetureiksi?

Mielenkiinnolla kuuntelin 2.9.2015 A-studiota. Asiantuntijat keskustelivat hallituksen biotalouden kärkihankkeista. Mielenkiintoa lisäsi tietysti se, että keskustellaan kärkihankkeista, joita ei vielä millään tavoin ole operationaalistettu eli määritelty siten, että ne sidottaisiin käytännön todellisuuteen. Hyvinhän asiantuntijat roolinsa kuitenkin hoitivat. Puhetta riitti. Oliko sillä sitten yhteyttä käytäntöön. Onkin eri asia.

Rahoitetaanko asumisen kalleus asumistuilla?

Asumismenot vievät kasvavan osan käytettävissä olevista tuloista. Verotusta, pienten ruokakuntien lisääntymistä ja energian hintaa yleisesti syytetään kasvavista kustannuksista, mutta mitä muita syitä löytyy?

Palvelujen keskittäminen lisää muuttohalukkuutta keskuksiin. Asuntojen hinnat nousevat keskuksissa ja romahtavat maaseudulla. Jos asunto ei mene kaupaksi, on se arvoton. Suuri osa varallisuudesta on kiinni asunnossa, joten alammeko nähdä tapauksia, joissa vaaditaan korvauksia menetetystä omaisuudesta?

Työkkärien keskittäminen ei kannata

Kannanotto
Julkaisuvapaa heti


Etelä-Pohjanmaan keskustanuoret: Työkkärien keskittäminen ei kannata!

 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus pyytää nyt eteläpohjalaisilta kunnilta lausuntoja Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston Alavuden ja Kauhavan toimipaikkojen lakkauttamisesta. Kuntien pitää jättää ne toukokuun 27. päivään mennessä. Etelä-Pohjanmaan keskustanuoret paheksuvat jatkuvaa keskittämisen tietä.

 

Keskittäminen ei työllistä

Tilastokeskuksen työttömyys on noussut kymmeneen prosenttiin, eli se on kaksinkertainen hallituksen tavoitteesta. Erityisesti Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla työllisyys on heikentynyt muuta maata nopeammin. Miksi ?

Uudellamaalla kuitenkin avoimia työpaikkoja on enemmän, kuin kertaakaan 2010-luvulla. Työ ei löydä tekijäänsä ! Miksi ?

Työ- ja elinkeinotoimistojen kirjoilla työttömiä oli vielä kolmannes enemmän eli 13.5 %.

 

http://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/7388465.html

Päivystys ja asetus

Viime vuoden syyskuussa maan hallitus peruspalveluministeri Susanna Huovisen johdolla allekirjoitti päivystysasetuksen. Asetus tuli muilta osin voimaan 1.1.2015, synnytystoiminnan osalta 1.6.2015. Hallitus sopi asetuksen tiukentamisesta ja esim. synnytysosastojen pudotuspelin vauhdittamisesta tuhannen synnytyksen vaatimuksella. Tämän oli tarkoitus olla yksi keino säästää kuntien rahoja. Perimmäinen tavoite näyttää kuitenkin olleen toimintojen voimakas keskittäminen yliopistollisiin keskussairaaloihin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä