Heli Hämäläinen Ihmisen kokoisia ihmisoikeuksia

Kaikki blogit puheenaiheesta Äärioikeisto

Espanjan ä nostaa päätäänärioikeisto

Espanjan oikeistoa on 80-luvulta lähtien dominoinut yksi puolue Partido Popular PP, Kansanpuolue. Se oli suora jatkumo 80-luvun alun Alianza Popular-puolueesta, jonka perusti Francon diktatuurin entinen ministeri Manuel Fraga, mies,jonka mielestä Espanja on yhtä kuin Kastilia, muut ovat valloitettuja alueita.

PP imaisi saman katon alle koko oikeistolaisen Espanjan äärioikeistosta keskustaan asti; ulkopuolelle jäi vain joitakin äärioikeistolaisia ryhmiä kuten fasistinen Fuerza Nueva.

Häirikköluuserivätykset on saatava kuriin - Mutta keitä he ovat?

Häirikköluuserivätykset on saatava kuriin, vaatii maahanmuuttokiriittisessä kirjoituksessaan muuan vantaalainen kepulainen, kai ihan puheenjohtaja jollain tasolla. Kovasti montaa muutakin kirvelee SD:n vaatimaton menestys Ruotsin vaaleissa, mutta se siitä. Minua kiinnostaa keitä ovat häirikköluuserivätykset Keskustan määritelmän mukaan.

Jos näillä palstoilla on joku kepulainen, niin ehkä hän meille määrittelee ketkä ovat häirikköluuserivätyksiä. Kiitos.

Jääkö tuo upea sana elämään, samalla tavalla kuin elämään ovat ääneet sanat maahanmuuttokriittinen ja haittamaahanmuutto?

Äärioikeisto käy informaatiosotaa Chemnitzin tapahtumista

Sunnuntaina 26. elokuuta Saksan Chemnitzissä tapahtui tappo, josta epäillään 22-vuotiasta irakilaista ja 23-vuotiasta syyrialaista. Seuraavina päivinä Chemnitzissä oli siirtolaisvastainenmielenosoitus ja levottomuuksia, joiden tulkinnasta riidellään nyt Saksan politiikan korkeimmalla tasolla.

Vihreiden heikot kannatusluvut eivät ole yllätys.

"Oliko ennen helpompaa olla uskovainen? Nykyisin omaa uskoa ei ole yhtä helppoa tuoda esille esimerkiksi työelämässä. Kristittyjä ollaan työntämässä kaappiin samalla kun kaikki muut ovat tulossa kaapista ulos"

Tämän siivittämänä facebookseinäni loisti hetken aikaa Kokoomusystävieni, persuystävieni ja ylipäätänsä oikeistoihanteisiin nojaavien ystävieni kommenteista, kuinka joku "viimeinkin uskalsi sanoa sen mitä me KAIKKI halusimme sanoa".

Äärioikeisto vie - vasemmisto ei edes vikise

Jälleen valtamedian uutisvirta näyttää kiertäneen nykyisessä menossamme kuvaavan tapahtuman. 

Ruotsissa sikäläinen Sosiaalidemokraattinen ammattiliitto LO, akateeminen ammattiliittoyhtymä TCO ja Ruotsin elinkeinoelämän keskusliitto ovat yllättäen esittäneet sopimusta ”ruotsalaisen mallin pelastamiseksi” lakko-oikeutta rajoittamalla.  Taustalla on kiista kuka saa edustaa satamatyöläisiä Göteborgin satamassa mutta seuraukset kauaskantoisemmat.

Parempaa ja huonompaa väkivaltaa Euroopassa

Miltä tuntuisi, jos Euroopan johtajat ja mediaeliitti kirjoittaisivat, että "meidän on nyt vain totuttava äärioikeiston riehuntaan", tai että "äärioikeiston summittainen väkivalta on ihmisyyttä" tai vaikkapa "natsien marssit on osa modernin suurkaupungin elämää". 

 

Äärioikeistolainen vihervasemmistolainen?

Kekkosen ajan toisinajattelijoita kutsuttiin äärioikeistolaisiksi. Aikaa on kuvattu Riku Keski-Rauskan ansiokkaassa Yksinäinen Ehrnrooth -elämäkertakirjassa sekä tuoreessa Teppo Sillantauksen HS Kuukausiliitteen jutussa (huhtikuu 2017). Olen tutustunut Sillantauksen haastattelemaan entiseen kokoomuksen kansanedustajaan Kullervo Rainioon. Hän oli yksi heistä, jotka uhrasivat poliittisen tulevaisuutensa vastustaessaan Kekkosen uudelleenvalintaan johtanutta poikkeuslakia.

Prof. Luomanen: "Oikea Media äärioikeistolainen vastamedia"

Eilen (18.8.) Vartija-lehdessä julkaistiin Helsingin yliopiston uuden testamentin sekä varhaiskristillisen kulttuurin ja kirjallisuuden professori Petri Luomasen erittäin kattava analyysi professori Tapio Puolimatkan Oikeassa Mediassa julkaistusta ja kohua herättäneestä kirjoituksesta. Professori Luomanen katsoo, toisin kuin Puolimatkaa puolustelleet, että Puolimatka uhkaa akateemisen tutkimuksen ja opetuksen vapautta.

Uunituoreita lukuja ekstremismistä Helsingissä

Tänään Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnon johtaja, ylikomisario Jari Taponen raotti Twitterissä Helsingin ekstremistisiä rikosepäilyjä vuodelta 2017. Taposen mukaan Helsingissä tuli tietoon viime vuonna 57 ekstremististä rikosta eli sellaista väkivaltaa tai siihen yllyttävää rikosta, joiden motiivi liittyy aatemaailmaan

Epäilyt jakaantuivat:

Väkivaltainen äärioikeisto 56

Väkivaltainen äärivasemmisto 1

Uskonnolla perusteltu väkivalta 0

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä