Vähemmistöjen oikeudet samalle viivalle ja ne on toteutettava yksilötasolla
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä halusi tuomita rasismin, mutta lausuman sanamuoto koskien positiivista syrjintää oli eittämättä kömpelö.
Ilmeisesti tuossa lausumassa haluttiin tuoda esiin Suomen vääristynyt vähemmistöpolitiikka; sen sijaan että tarkasteltaisiin tasa-arvoa yksilöiden välillä, Suomessa sitä tarkastellaan ryhmien välillä.
Positiivinen syrjintä on aivan välttämätöntä joissakin tilanteissa, mutta sitä ei saa käyttää kansanosien erilaistamisen välikappaleena. Positiivisen syrjinnän tulee tapahtua siten, että sillä saavutetaan yksilöiden välinen tasa-arvo.
Otetaan esimerkkinä kielipolitiikka. Ruotsinkielisten kiintiöitä ja hallintobyrokratiaa perustellaan positiivisella syrjinnällä. Näin toteutettuna taattaisiin ruotsinkielisten riittävä edustus. Kyseessä ei kuitenkaan ole se positiivinen syrjintä, jonka EU:n perusoikeuskirja tuntee vaan selkeä apartheid, erottelu.
Tässä erottelussa muut kielelliset vähemmistöt kuin ruotsinkieliset osallistuvat suomenkielisten luokkien opetukseen. Äidinkielen tunneilla suomea opetetaan suomenkielisille äidinkielenä. Pedagogisesti se on erilaista opetusta kuin mitä on suomen opettaminen äidinkieleltään ruotsinkielisille lapsille. Suomen opiskelussa äidinkieleltään somalinkielinen tai kurdi, samoin kuin venäjänkielinen ovat samassa asemassa ruotsinkielisen kanssa, suomen kieli on heille vieras kieli. Virolaiset ovat hiemen erilaisessa asemassa johtuen kielen voimakkaasta sukulaisuudesta suomen kielen kanssa. Oletettavasti suomen kieli on heille kuitenkin melko vieras kieli.
Mielestäni ei ole mitään syytä erotella suomea opiskelevia kansallisuuksia toisistaan. Jos suomi on vieras kieli, sitä voivat opiskella niin ruotsinkieliset kuin venäjän- tai somalinkieliset aivan samassa opetustapahtumassa. Äidinkieleltään suomenkielisten seassa nämä ryhmät sotkevat suomenkielisten oman äidinkielen opiskelun.
Tunnetusti ruotsinkielisillä on omat koulut ja sen päälle pystytetty hallintorakenne. Tämä on perusteetonta päällekkäistä hallintoa. Hallinto tulee yhdistää resurssien paremman käytettävyyden vuoksi. Suomenkielisille tulee opettaa ruotsia yhdessä muiden vähemmistöjen kanssa vieraana kielenä. Ruotsinkielisille tulee opettaa suomea yhdessä muiden vähemmistöjen kanssa vieraana kielenä. Äidinkieltä tulee opettaa kaikille sitä äidinkielenään puhuville.
Resurssit ovat niukat eikä sitä auta yhtään, että ylläpidetään raskasta hallintoa kieliryhmien omine organisaatioineen. Kielten paljous pakottaa yksilötason tarkasteluun.
Sukupuolivähemmistöjen kohtelu ei täytä vähemmistöpolitiikan pienimpiäkään vaatimuksia. Sukupuolivähemmistö on esimerkiksi transsukupuoliset ihmiset. Sukupuolivähemmistöjen yksilöoikeuksia poljetaan sillä perusteella että heidät rinnastetaan enemmistöön. Sanotaan, ettei nainen voi olla isä tai ettei kaksi naista voi olla avioliitossa keskenään. Tässä ohitetaan se biologinen tosiasia, että transsukupuolinen voi jatkaa sukua vain syntymäkehonsa mukaisesti.
Olen läpikäynyt sukupuolen korjauksen miehestä naiseksi, mutta en saa naisen passia enkä henkilötunnusta. Olen vienyt asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, jossa tapaus on numerolla 37359/09. Suomen valtio kirjoittaa vastineessaan viime joulukuussa tuomioistuimelle:
"In the Government's view, the condition of the consent of the spouse and the transformation of the marriage into a registered partnership is necessary in a democratic society for the protection of morals and for the protection of the rights of others, as noted in the Government's aforementioned observations. In this connection, the Government
reiterates that according to Section 1 of the Marriage Act, only a man and a woman may agree to marry. If two women wish to form a legal union, they have to conclude a registered partnership in accordance with the Act on Registered Partnerships. If a person wishes to change his sex from male to female, the legal nature of her partnership with a person of the same sex should change accordingly. Any other solution would contradict with the traditional institution of marriage in Finland and the rights of other women who are not able to marry their partner of the same sex."
"Hallituksen näkemyksen mukaan puolison suostumuksen vaatimus ja avioliiton muuttaminen rekisteröidykdi parisuhteeksi on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa moraalin ja muiden oikeuksien suojelemiseksi, kuten edellä on esitetty hallituksen huomioissa. Tässä asiayhteydessä hallitus toistaa kantanaan, että avioliittolain 1§:n mukaan vain mies ja nainen voivat mennä avioliittoon. Jos kaksi naista haluaa muodostaa oikeudellisen suhteen on heidän mentävä rekisteröityyn parisuhteeseen lain rekisteröidyista parisuhteista mukaisesti. Jos henkilö haluaa muuttaa sukupuolensa miehestä naiseksi, heidän parisuhteensa oikeudellisen luonteen tulee muuttua vastaavasti. Mikä muu tahansa ratkaisu rikkoisi perinteistä suomalaista avioliittoinstituutiota vastaan ja niiden naisten oikeuksia vastaan, jotka eivät pysty menemään avioliittoon samaa sukupuolta olevan kumppaninsa kanssa."
Toisaalta laissa rekisteröidystä parisuhteesta, sen 9§:ssä, on määrätty ettei rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli voi tulla isäksi isyyslain 2§:n mukaisen avioliitto-olettaman mukaan, joka on minulla tapahtunut tosiasia. Tämäkin järjestely siis loukkaisi muuntotilanteessa niiden naisten oikeutta, jotka eivät pysty tulemaan isiksi 9§:n rajoittaessa heidän oikeuttaan, ja tässä tilanteessa lapseni jäisi isättömäksi.
Tässä erinomaisella tavalla tulee esille mitä tarkoittaa enemmistöparlamentarismi. Vedotaan kansakunnan moraalin ja sen jäsenten oikeuksiin kun samalla niistetään vähemmistöön kuuluvalta pois hänen oikeutensa yksityisyyteen ja perhe-elämään. Onneksi Suomi on ratifioinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja luotan siihen että Suomi saa ansaitsemansa langettavan tuomion Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta.
Hallituksen oikeudessa esittämä perustelu on lisäksi naurettava siksi, ettei minulle olla perustamassa mitään lisäoikeutta, esimerkiksi mennä naimisiin lisäksi jonkun kolmannen henkilön kanssa vaan, edelleenkin minulla on oikeus avioitua tai olla aviossa yhden henkilön kanssa. Samoin isyyteni on tapahtunut tosiasia ja lapseni oikeus. Lapsellani on oikeus lisäksi avioliitossa syntyneenä elää tämän avioliiton mukaisessa perheessä mikäli me kaksi haluamme sen säilyttää. Olisi varsin hassua enemmistön oikeuksien varjelemista hajoittaa tällainen yksikkö.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Eli pähkinänkuoressa ongelmasi on että valtio kohtelee sinua naisena yhteiskunnallisesti mutta miehenä papereissa kun taas haluat että sinua kohdellaan miehenä yhteiskunnallisesti ja naisena papereissa?
Valitettavasti biologisessa mielessä on olemassa vain naisia ja miehiä, suomen valtio antaa sinun valita kumpana näistä haluat että sinua kohdellaan mutta oikeudellisesti tasa-arvon vuoksi sinua ei voida kohdella kumpanakin sinulle sopivan tasapainon mukaisesti.
Jos haluat olla nainen, sinua kohdellaan kuten tavallisiakin naisia, jos haluat olla mies, sinua kohdellaan kuten tavallisiakin miehiä...mikäli haluat tähän muutoksen, ehdotan että rupeat ajamaan transukupuolisten rekisteröimistä omana sukupuolenaan.
Samaa sukupuolta olevat eivät voi olla naimisissa keskenään.
Minusta näyttää siltä että sinulla on edelleen ongelmia päästää irti mies-identiteetistäsi sillä samalla kuin sukupuolesi vaihtui, vaihtui yhteiskunnallinen asemasikin...olet nyt nainen etkä mies ja sukupuolen vaihto pyyhkäisi samalla yhteiskunnallisen pöytäsikin puhtaaksi. Itsellesi olet ehkä ollut nainen koko ikäsi mutta meille muille olet ollut mies siihen asti kun lääkäri peniksesi nurinperin käänsi...siitä lähtien yhteiskunnallisessa mielessä olet nainen.
jos haluat olla myöskin juridisesti nainen, tasa-arvoon kuuluu että sinulle ei anneta mitään erityisoikeuksia tavanomaisiin naisiin verrattuna.
Entä lehdistön rooli Suomessa keskustelun torppaajana ja sivuun viejänä?
Kannatan ruotsinkielisten koulujen lakkauttamista (kaikilla tasoilla).
Ruotsinkieliset pitää sijoittaa suomenkielisiin kouluihin, kuten muutkin kielivähemmistöt sijoitetaan. Ruotsinkielisille voidaan järjestää ruotsin kielen opetusta ensimmäisestä luokasta lähtien, tarvittaessa.

Kommentoi 6 kommenttia