*

Heli Hämäläinen Ihmisen kokoisia ihmisoikeuksia

Minun Jumalani on Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala

Minun Jumalani ei ole

  • oikukas
  • kostonhaluinen
  • vailla maallisten lakien tunnustamista

Minun Jumalani ei

  • rakasta ehdollisesti
  • kohtele ihmisiä kuin keisari, vaan pyytää antamaan keisarille mikä hänen on, rahat, mammona, maalliset lait
  • pelasta valtioita vaan Israelin, joka on hänen morsiamensa, seurakunnan.

Minun Jumalani on asettanut rakkauden kaksoiskäskyn, jonka mukaan

  • Jumala haluaa rakkauttani ja että haluan Jumalan rakkautta
  • Jumala haluaa, että kohtelisin toista ihmistä rakkaudella niin kuin haluan itseäni kohdeltavan

Jumalani on ihmisoikeuksien puolella, jokainen on Jumalalle saman arvoinen, kaikki ovat samalla viivalla. Jumala haluaa itse tuomita ja on kieltänyt muita tuomitsemasta tai tarttumasta miekkaan tapellakseen hänen puolestaan. Jumala haluaa ihmisen pelastuvan omasta vapaasta tahdostaan ja Poikansa Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman kautta. Jumala on pyhä kolmiyhteinen; Isä, Poika ja Pyhä Henki. Sama Jumala, kolme persoonaa.

Jumala asetti kasteen ja ehtoollisen. Kasteessa tulemme osallisiksi Jumalan lapsen asemasta ja ehtoollinen on tarkoitettu kaikille uskoville. Siinä jaetaan kaikille leipä, joka on Kristuksen ruumis, symboloiden seurakuntaa, sekä viini, joka on Kristuksen veri, symboloiden Ylkää. Ehtoollinen on Karitsan häät maan päällä. Sakramentit ovat armon välineitä, niissä Jumala on läsnä ihmiselle. Jumalanpalvelus on Jumalan antama palvelu ihmiselle, jalkojen pesu ja öljyäminen.

 

Uskonpuhdistuksesta

Sunnuntaina vietämme uskonpuhdistuksen juhlapyhää. Vuonna 2017 tulee 500 vuotta Lutherin uskonpuhdistuksista. Mutta uskonpuhdistus alkoi jo aikaisemmin. John Wycliffe eli 1300-luvulla. Hän käänsi Raamattua englannin kielelle ja oli varhainen uskonpuhdistaja. Wycliffe arvosteli paavin valtaa ja pyhimysten palvontaa sekä korosti Raamatun merkitystä auktoriteettina.

Uskonpuhdistus ei ole reformaatio. Reformaatio on sanana vähän kuin pintaremontti. Ikään kuin asia olisi joku kirkkotaidehanke. Ei, siinä kiistettiin paavin oikeus luoda tapakristillisyyttä ohi Raamatun. Siinä heivattiin kanoninen laki roskiin.

Eikä se syntynyt ilman verenvuodatusta. 600 vuotta sitten Wycliffen opetuksesta kiinnostui muuan tsekki, Jan Hus. Hän ryhtyi kääntämään Raamattua tsekin kielelle ja tuli luoneeksi tsekin kirjakielen perustan. Hus tuomittiin harhaoppisena poltettavaksi elävältä roviolla Konstanzin kirkolliskokouksessa 6.7.1415. Samalla John Wycliffen luut kaivettiin haudasta ja poltettiin niin ikään. Wikipedia tietää kertoa, että Jan Hus olisi nähnyt unessa ennustuksen kuolemastaan että hän hanhena paistetaan tulessa, mutta hänen jälkeensä tulee joutsen, jota kirkko ei onnistu polttamaan. Luther tulkitsi olevansa tuo joutsen. Joutsen on myös meille suomalaisille kansallinen symboli.

Syttyi hussilaissodat, joissa Tsekinmaa muuttui kapinalliseksi. Syntyy Määrin kirkko, Unitas Fratrum, joka lyötiin vastauskonpuhdistuksessa ja joutui maanpakoon. Osia siitä pakeni Herrnhutiin, nykyiseen Saksaan, kreivi Nicholaus von Zinzendorfin maille. Sieltä on kotoisin Karjalan evankelisen yhdistyksen julkaisema Päivän tunnussana -kirjanen, jossa on raamatunlauseita jokaiselle päivälle. Herrnhutilaisuus on yksi tärkeä luterilaisuuden ja uskonpuhdistuksen juuri. Uskonpuhdistuksessa on olennaista sen vallankumouksellisuus jokaisen ihmisen ihmisarvon tunnustavana ja alkuperäisen Raamatun sanan elvyttävänä liikkeenä. Uskonpuhdistuksessa palautettiin ehtoollinen kahdella tavalla annettuna kansalle. Sekä leipä että viini. Kirkko oli jättänyt ennen uskonpuhdistusta viinin vain papistolle.

Koska armo kuuluu kaikille, aivan vähäisimmillekin. Samoin kuuluvat armon välineet, sakramentit. Kaikille samanlaisina, koska Jumala rakastaa ihmistä, aivan pienintäkin ja syntisintä ja haluaa antaa synnit anteeksi ne tunnustaville Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Juhlikaamme puhdasta uskoa, joka pelastaa. Jätetään reformaatio papistolle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Minä taaskuulun Jeesuksen Kristuksen kirkkoon, johon kuuluvat kaikki ketkä Häneen uskovat,

Hnen siunaustaan toivottaen heille kaikille!

Tarja Parkkila

sakramentti...

Chakra on Temppelivuoren kivi. Voimakeskus.

Tarja Parkkila

Voimakeskus

Kaikkien jotka rakastavat rauhaa maan päällä, pitäisi Toivoa temppelivuorelle Rauhan temppeliä.

Nyt Chakra on islamin halussa ja vankina, siksi islam pyörittää koko maailmaa, Chakra tarkoittaa myös kiekkoa.

Rauhan temppeli ei ole kenenkään häviö, vaan kaikkien voitto. Se on myös yhtä kuin kuolleiden ylösnousemus, koska rauha on yhteys maan ja taivaan välillä, siksi se tarvitsee paikan josta nousta ja josta se ajatuksiin virtaa.

Meillä ei ole maailmassa Rauhalle pyhitettyä paikkaa, koska sen ainut paikka on Sionissa, mutta kaikki vihaavat sitä.

( tämä on tietysti vain minun intuitiivinen näkemys josta saa olla mitä mieltä haluaa )

Toimituksen poiminnat