*

Heli Hämäläinen Ihmisen kokoisia ihmisoikeuksia

Kannattaa ennakkoluulottomasti kokeilla kestävän kehityksen raaka-aineita

  • Puolukoita
    Puolukoita
  • Saa näistä puolukkapuuron
    Saa näistä puolukkapuuron
  • Valmis puuro (kuvaa pitää katsoa oikealta vasemmalle)
    Valmis puuro (kuvaa pitää katsoa oikealta vasemmalle)

Luin Savon Sanomien juttua, jossa maahanmuuttajat opiskelevat suomea Savossa. Oppitunti näyttää sujuvan mallikkaasti videon mukaan. Mutta jutussa käsitellään myös ruokaa

"Keittiön verho avautuu. Kohta ruokalan täyttää kovaääninen pulina.

– He eivät tykkää tästä ruuasta, Al-Esawi tulkkaa.

Lautasella on maitopohjaista kalakeittoa. Lisukkeena on vaaleaa leipää, levitettä ja tomaatteja. Muutama ottaa keittoa, muut tyytyvät voileipiin. Yksi kantaa lautasellaan grillattua broilerinkoipea, marketista ostamaansa.

– Hommatkaa meille riisiä, perunaa ja tomaatteja. Paistamme itse ruuan, tulee halvemmaksikin, Al-Esawi tulkkaa puhetulvaa.

– Suomen laki kieltää menemästä keittiöön, jos ei ole todistusta siitä, että ei kanna salmonellaa, Jiipee vastaa.

– Ensi viikolla on riisiä joka päivä. Lupaan sen.

Kun Irak on taas jaloillaan, me kutsumme teidät sinne ja teemme teille kunnon ruokaa, Mohamed Zied sanoo."

---

Kuulkaahan nyt. Olette saapuneet maailman napaan, gastronomian pyhäkköön. Savolainen ruoka on maailman parasta.

Miten te luulette savolaisten pysyneen hengissä suurina nälkävuosina, kun ei ollut ruista vaan ainoastaan kalaa järvissä? Eikö kukaan puhu tässä yhteydessä kestävästä kehityksestä?

Järvikala on ihan hyvää kun sen osaa laittaa oikein. Esimerkiksi paistetut muikut ja perunamuusi ovat todella hyvää. Puhumattakaan kalakukosta. Sen kanssa voi hyvin tarjota haudutettua naurista tai lanttua, jota on vähän paistettu.

Savolainen ruisleipä on rehellistä ruokaa. Savossa vehnä kasvaa vain parhaimmilla paikoilla hyvinä vuosina, mutta ruis onnistuu huonommillakin mailla. Tosin hallat tai sateet voivat viedä laihon kuin laihon. Savolainen keittiö tuntee riisin, mutta se on Savossa tuontitavaraa. Siitä tehdään riisipuuroa, josta syntyvät makoisat piirakat ohueen ruis- ja osin vehnätaikinakuoreen tehtyinä. Ne kuuluu valella voisulalla tai piimällä, jolloin rapea kuori pehmenee ja maku paranee. Valmiita piirakoita säilytetään pyyhkeen tai kannen alla.

Kannattaa tutustua paikallisiin raaka-aineisiin ja totuttautua ajatukseen, että riisivainiot jäivät sinne etelään. Täällä eletään niiden laadukkaiden raaka-aineiden kanssa, mitä köyhä pohjoinen luontomme tarjoaa. Esimerkiksi puolukkaa, jota poimin eilen puoli litraa puolukkapuuron keittämistä varten. Pakkanen on vaan parantanut makua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Olisi varmaan paikallaan ruokkia pariviikkoa lampaanlihalla ja taateleilla.

Heli Hämäläinen

Kyllä savolaiseen keittiöön kuuluu myös lampaasta tehtyjä ruokia. Yksi on lammaskaali, jossa lampaanliha paistetaan uunissa ja keitetään kaalipadaksi porkkanan kanssa. Uunissa paistetusta lampaasta saa myös tavallisen lihakeiton.

Taateleita en ole nähnyt muualla kuin leivonnaisissa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Suomalainenhan muualle muuttaessaan jää kaipamaan ruisleipää, niin tuli mieleeni, että heillä on kaipuuta taateleista.

Heli Hämäläinen Vastaus kommenttiin #3

Vaikeaa sanoa. Mutta tällä syyslomaviikolla oli äitini 83 -vuotispäivä Koskelassa ja viereisessä talossa on turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Kun ajoin tuon talon ohitse, vastaan käveli nuori mies varvastossuissa ja shortseissa. Olin näkemästäni järkyttynyt, koska ulkona ei ollut varvastossukeli. Taatelinkaipuu tuossa yhteydessä on silkkaa vittuilua. Tilanne on sama kuin isoisälläni Kuopion Hiltulanlahdessa, kun veljessarjalla oli vain yhdet kengät ja kouluun mennessä isoisän piti kusta varpaille kun oli niin kylmä kulkea avojaloin. Isoisää en nähnyt, hän kuoli 3 vuotta ennen syntymääni.

Heli Hämäläinen

Olisi muuten hauska nähdä mitä irakilaista ruokaa pystyttäisiin valmistamaan raaka-aineista, jotka ovat kasvaneet Suomessa. Siinäpä olisi idea vapaasti varastettavaksi.

Toimituksen poiminnat